Pääjohtaja Lasse Lehtonen kertoo nyt sairauslomansa kestosta ja paluustaan Kelaan
Ensi viikon tapaaminen työterveyslääkärin kanssa antaa jatkolle sinetin.Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtaja Lasse Lehtonen on ollut pitkällä sairauslomalla viime joulukuusta lähtien.
Lehtonen kertoo MT:lle olevansa siinä kunnossa, että paluu töihin kesäkuun alussa on todennäköinen. Sairausloma päättyy 31.5. 2026.
”Näillä näkymin olen palaamassa töihin. Ensi viikolla tapaan vielä työterveyslääkärini, mutta käsittääkseni ei ole mitään syytä olettaa että sairauslomaa vielä jatkettaisiin”, Lehtonen kommentoi vointiaan.
Seuraavat tehtävät ovat päällimmäisenä mielessä, kun hän palaa Kelaan työpöytänsä äärelle.
”Talous on vaikeuksissa ja velkajarrua pukkaa. Tässä joudutaan varmasti aika isoja asioita pohtimaan, kun jälleen näitä talousarviotietoja ensi vuodelle ja suunnitelmia ensi hallituskaudelle ryhdytään laatimaan”, hän tiivistää tulevia työtehtäviään.
Joulukuussa Lehtonen sairastui Brysselin-matkallaan, kun aivopaineen muutos oli lähellä aiheuttaa hengenvaarallisen hengityspysähdyksen. Suomessa Lehtonen oli pitkään tehohoidossa.
MT julkaisi laajan haastattelun Lehtosesta maaliskuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





