Ruotsi kielsi lohenpyynnin ajosiimalla
Ruotsi kieltää lohen pyynnin ajosiimalla Itämerellä 1. maaliskuuta tehdyllä päätöksellä. Syy kieltoon on, että kuluvan vuoden kiintiö on kalastettu loppuun.
Viranomaisten mukaan päätös on osa ratkaisuja, joilla halutaan suojella Itämeren luonnonvaraista lohikantaa.
”Tiedämme, että päätös aiheuttaa vaikeuksia eteläisen Itämeren ammattikalastajille. Tarkoitus on kuitenkin luoda tulevaisuuteen kestävät edellytykset lohen kalastukselle”, sanoo Jarl Engqvist Fiskejournalen-lehdessä.
Ruotsin ammattikalastajilla on mahdollisuus kalastaa tänä vuonna 13 731 lohta Itämeren kiintiössä. Pääosa saaliista saadaan ajosiimalla, ja siksi sen käyttö on kielletty 5. maaliskuuta alkaen. Kielto on voimassa vuoden loppuun.
Ruotsin kalastusviranomaiset ovat jo aiemmin päättäneet, että lohen pyynti kielletään avomerellä Itämerellä vuonna 2013. Osin tästä johtuen ammattimainen lohen kalastus rysillä lähellä rannikkoa voi jatkua.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
