Siikaverkon solmuväli aluekohtainen
Viime viikolla voimaan astunut kalastusasetus määrää, että verkon solmuvälin tulee olla vähintään 43 millimetriä, kun siikaa kalastetaan meressä. Muutoksen tarkoitus on suojella vaellussiikakantoja ja edistää kestävää siian kalastusta.
Perämeren alueella verkon solmuväli saa poikkeuksellisesti olla pienempi. Pohjois-Pohjanmaan rannikolla, myös Oulun edustalla, verkon solmuväli voi olla 27–30 millimetriä. Kokkolan Marikaisten kunnan alapuolella kalastus on sallittu 30–35 millimetrin solmuvälillä.
Perämeren alueen osakaskunnissa on hankittu ja anotaan parhaillaan erikoislupia, jotta osa valtioneuvoston kalastusasetuksen muutoksesta saataisiin pyörretyksi, kirjoittaa Kaleva.
Asetuksen myötä siika on rauhoitettu mereen laskevissa joissa ja puroissa syyskuun alusta marraskuun loppuun. Siian kalastaminen on kuitenkin sallittu vavalla, uistelemalla ja lipolla 10. syyskuuta asti sekä 15. marraskuuta jälkeen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
