Hellan kulmilta Itkijätyypin viherbravuuri
MIA PALOKALLIO on kuukausiliite
Kantrin tuottaja.
”Mä en ole niinkään kitkijätyyppiä, vaan enempi itkijätyyppiä”, totesi ystäväni aikoinaan ja minua nauratti. Tunnistin itseni. Sesonkiherkkunikin sopii parhaiten meille itkijätyypeille.
Polttavaa villivihannesta löytyy aina, vaikkei kylväisi, niittäisi eikä varsinkaan kitkisi.
Sadonkorjuu tosin voi joskus melkein itkettää. Mutta siinä suhteessa olen tullut aika karskiksi. Etenkin hanskat kädessä on helppo olla karski.
Nokkosletut ovat meidän perheen sesonkiherkku.
Sitä se taisi olla jo silloin, kun nyt täysi-ikäinen kuopus istui pyöräni tarakalla turvaistuimessa.
”Saadaanko tänään lettuja?” kuului selän takaa, kun huristeltiin alamäkeä ja nokkoset tuoksuivat metsäpolun vierillä. Assosiaatio oli selkeä. Ja illalla paistettiin nokkoslettuja.
Myöhemmin vihreillä letuilla on vuosien varrella ruokittu yksi jos toinenkin vieraisille tullut poikien kaveri.
Aika karua kohtelua: ensin nuoret pistetään poimimaan nokkosia ja sitten ne syötetään heille. Vihreiden lettujen äärellä kukaan ei kuitenkaan ole koskaan valittanut.
Se hetki on nyt, tajusin taas viime perjantaina töistä kotiin palatessani.
Voisin paistaa nokkoslettuja, viestitin nuorilleni ja pian innokasta porukkaa jo päivysti hellan kulmilla.
Päätin tehdä niin ison taikinan, että siitä riittäisi paistettavaa seuraavaksikin päiväksi, kun veljen perheen oli määrä piipahtaa syömään.
Yllättäen porukan joukossa oli myös australialainen journalismin tutkija.
Nämä ovat jälkiruokaa, veljen tyttö selitti vieraalle, joka sai eteensä vastapaistelun viherräiskäleen.
Australialaista nauratti, kun hänelle kerrottiin raaka-aine. Suomalaiset ottavat luonnosta kaiken irti; veljeni oli tarjonnut hänelle mahlajuomaa.
Santsaamaan vierasta ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa, lautanen ojentui välittömästi.
”They were really, really good!” nuori nainen kiitteli moneen kertaan vielä lähtiessään.
Itkijätyypin viherbravuuri toimi edelleen.
mia@kantrilehti.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
