Tuore tutkimus: Ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaisten äänestyspäätökseen
Reilut 70 prosenttia suomalaisista sanoo muuttaneensa kulutus- tai käyttäytymistottumuksiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
43 prosenttia piti tutkimuksessa Suomen nykyistä ilmastopolitiikkaa liian kunnianhimottomana. LEHTIKUVA / VESA MOILANENNoin puolet suomalaisista sanoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän äänestyspäätökseensä tulevissa eduskuntavaaleissa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan 40 prosenttia aikoo äänestää ehdokasta, joka toimii ilmastonmuutoksen torjumiseksi. 43 prosenttia pitää Suomen nykyistä ilmastopolitiikkaa liian kunnianhimottomana.
Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos on myös vaikuttanut suomalaisten arkielämään. Reilut 70 prosenttia suomalaisista sanoo muuttaneensa kulutus- tai käyttäytymistottumuksiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Eniten vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta suomalaiset sälyttävät suurille valtioille, mutta jo toisena tavallisille ihmisille.
Tutkimuksen mukaan 76 prosenttia suomalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana. Alle kymmenen prosenttia on eri mieltä väittämästä.
Tutkimuksen on tilannut energiayhtiö Loiste ja toteuttanut Taloustutkimus. Tutkimukseen vastasi 1 048 täysi-ikäistä suomalaista tammikuun lopussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
