MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja uhkasi leikata S-korttinsa: "Vielä yhtenä kappaleena"
Valtuuskunnan puheenjohtaja korostaa, että kortista luopuminen on edelleen mielessä.
Jos lisäarvoa ei saada ulotettua tuottajalle asti, uhkaa se Lunttilan mukaan koko elintarvikeketjun laatuketjua. Kuva: Sanne KatainenMT kertoi aiemmin, että EU:n maataloustuottajien järjestön Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen on luopunut S-etukortin käytöstä antamalla sen Suur-Savon osuuskaupan toimitusjohtajan Heikki Hämäläisen säilytettäväksi.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila uhkasi kaksi vuotta sitten leikata S-etukorttinsa kahtia, jos kaupan halpuutuskampanjoita ei saada kuriin. Lunttila ei ole toistaiseksi seurannut Pesosen esimerkkiä.
"Kortti on vielä yhtenä kappaleena", Lunttila sanoo.
Valtuuskunnan puheenjohtaja korostaa, että kortista luopuminen on edelleen mielessä. Hän ei siis ole luopunut uhkauksestaan.
"Ei se ole siinä vaiheessa arvokas kortti, jos vastapuolella on se, että suomalainen ruuantuottaja ei pärjää", hän sanoo.
Tommi Lunttila toimii Osuuskauppa Keskimaan edustajistossa. Hänet valittiin hiljattain ensimmäistä kertaa edustajistoon.
Se, että Pekka Pesonen luopui S-etukortistaan, on Lunttilan mielestä sellainen palaute, johon kaupan pitää reagoida.
"Jos ei kauppa ymmärrä tätä asiaa, sittenhän siellä johdossa täytyy olla sokeita miehiä", hän sivaltaa.
Lunttila vaatiikin, että tuottajahintoihin pitäisi saada nykyistä paremmin näkymään koko elintarvikeketjun lisäarvoa. Jos näin ei jatkossa tapahdu, on hänen mukaansa aika ryhtyä toimenpiteisiin.
"Kohta ollaan siinä tilanteessa, että laadukasta kotimaista ruokaa ei enää kaupasta saa", puheenjohtaja visioi tulevaisuuden uhkakuvia.
Jos lisäarvoa ei saada ulotettua tuottajalle asti, uhkaa se Lunttilan mukaan koko elintarvikeketjun laatuketjua. Tällöin kärsisivät sekä eläinten hyvinvointi että ihmisetkin salmonellavalvonnan murentumisen kautta.
Asialla on kuitenkin myös pieni hopeareunus. Kauppa on nimittäin alkanut Lunttilan mukaan reagoimaan siihen, että asiakkaalle tarjottaisiin laatua ja lähiruokaa pelkän hinnalla kilpailun sijaan.
Toisaalta Lunttila pelkää sitä, että kauppa perääntyy hyvästä kehityksestä, ja alkaa taas kilpailla ainoastaan hinnalla. Pahimpana uhkakuvana hän näkee sen, että kauppa selittelee tilannetta silloin ruuan maailmanmarkkinan laskulla.
Lue lisää:
Brysselin tuottajajärjestön johtaja Pesonen sai tarpeekseen S-ryhmästä – palautti vihreän kortin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
