Lämpöennätys rikki tänään, salamaennätys eilen
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle odotetaan tänään erittäin voimakkaita ukkospuuskia. Lähipäivät ovat lähes tuplanneet kesän salamamäärän.Kesän salamaennätys rikkoutui viime yönä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomea moukaroi vuorokauden sisällä noin 19 600 salamaa. Sunnuntaina niistä iski 12 000.
Yöllä etenkin Lounais-Suomessa oli poikkeuksellisen rajuja ukkosia.
Paraisilla tuli jopa 80–90 maasalamaa sataa neliökilometriä kohti.
”Näin rajua salamointia nähdään Suomessa ehkä kerran kolmessa vuodessa. Voimakas salamointi yöaikaan ei ole yleistä”, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman .
20 milliä puolessa tunnissa
19 600 maasalaman lisäksi havaittiin noin 9 000 pilvisalamaa. Lähipäivät melkein tuplasivat koko kesän salamointimäärät.
Myös vettä tuli Bergmanin mukaan paljon. Esimerkiksi Kemiössä satoi 25 millimetriä, Paraisilla 23 ja Tampereella 23 millimetriä.
”Puolessa tunnissa satoi parikymmentä milliä vettä”, Bergman kertoo.
Ukkonen katkoi eilen sähköt tuhansilta kotitalouksilta eri puolilla Suomea.
Sähköyhtiö Fortumilla on edelleen noin 200 asiakasta ilman sähköä Somerolla ja Kemiönsaarella.
Korjaustyöt jatkuvat. Pisimmillään viat sähkönjakelussa ovat kestäneet noin 6–8 tuntia.
”Tänään kaatuu puita”
Tänään voimakkaita ukkoskuuroja ennustetaan Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalle.
Odotettavissa on rajuja puuskia ja jopa 25 metrin tuulta sekunnissa.
Ilmatieteen laitos on antanut maakuntiin varoituksen erittäin voimakkaista ukkospuuskista.
”Näin kova tuuli kyllä kaataa puita,” Bergman toteaa.
Myös maan itäosassa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Kainuussa voi esiintyä tänään voimakkaita ukkospuuskia.
Seuraava mahdollisuus laajempaan salamointiin on Bergmanin mukaan perjantaina.
Lämpöennätys rikki Tohmajärvellä
Kesän lämpöennätys rikkoutui tänään. Tohmajärvellä on nyt 30,5 astetta lämmintä.
Eilen kesän lämpöennätys mitattiin Porvoossa, jossa elohopea kipusi 29 asteeseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

