Hallitus hyväksyi eläkesovun – Purra: "Hyvä ensimmäinen askel"
Kolmikantaisen työryhmän työn päätyttyä sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistyy lainvalmistelutyö saavutetun sopimuksen pohjalta.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutulos eläkeuudistuksesta valmistui viime sunnuntaina. LEHTIKUVA / Aada Petäjä.Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelema sopimus täyttää eläkeuudistukselle asetetut tavoitteet, arvioi hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta.
Ministerivaliokunnan mukaan hallitus on valmis käynnistämään säädösvalmistelun, jos työmarkkinakeskusjärjestöt omalta osaltaan hyväksyvät sopimuksen.
Järjestöjen neuvottelutulos eläkeuudistuksesta valmistui viime sunnuntaina. Palkansaajat ja työnantajat neuvottelivat eläkejärjestelmän muutoksista pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen toimeksiannosta. Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö asettivat lokakuussa 2023 kolmikantaisen työryhmän selvittämään työeläkejärjestelmän uudistamista.
Elinkeinoelämän keskusliitto sanoi torstaina päivällä tiedotteessaan, että työmarkkinakeskusjärjestöjen hallinnot käsittelevät neuvottelutuloksen mahdollisimman nopeasti.
Työryhmän tavoitteena oli selvittää, millaisia konkreettisia muutoksia tarvitaan, jotta voidaan turvata riittävä etuustaso sekä varmistaa työeläkejärjestelmän rahoituksellinen kestävyys myös pitkällä aikavälillä. Ehdotettujen muutosten tuli lisäksi vahvistaa julkista taloutta.
Kolmikantaisen työryhmän työn päätyttyä sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistyy lainvalmistelutyö saavutetun sopimuksen pohjalta. Alustavan aikataulun mukaan työeläkejärjestelmään tehtävät muutokset esitetään eduskunnalle vuoden 2026 aikana. Muutokset tulisivat voimaan aikaisintaan vuoden 2027 alusta.
”Saavutettu sopu täyttää ja selvästi ylittää sille asetetun julkisen talouden vahvistamisen tavoitteen.” Riikka Purra
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) oli torstaina tyytyväinen järjestöjen neuvottelutulokseen. Eläkeuudistuksen muutosten haluttiin vahvistavan julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt).
”Saavutettu sopu täyttää ja selvästi ylittää sille asetetun julkisen talouden vahvistamisen tavoitteen. Uudistus vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä valtiovarainministeriön alustavan arvion mukaan 0,57 prosenttiyksikköä suhteessa bkt:hen. Tämä on erinomaista”, Purra sanoo valtiovarainministeriön tiedotteessa.
”Työmarkkinaosapuolten sopu asiassa kertoo suomalaisen yhteiskunnan sopimusvalmiudesta. Näinä aikoina tällaisen osoitusta ei sovi vähätellä”, Purra jatkaa.
Purran mukaan tavoitetta vakauttaa eläkejärjestelmä ei kuitenkaan vielä saavutettu, mutta kyseessä on "hyvä ensimmäinen askel oikeaan suuntaan".
”On hyvä, että työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet määräajoin tarkastelemaan koko järjestelmän kestävyyttä ja riittävää etuustasoa ja tarvittaessa tekemään muutoksia. Työtä riittää jatkossakin”, Purra sanoo.
Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes pitää työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa eläkeuudistusta vastuullisena kokonaisuutena.
”Työmarkkinajärjestöillä on ollut perinteisesti vahva rooli työeläkejärjestelmän kehittämisessä. Nyt hyväksytty neuvottelutulos on osoitus tämän tehtävän onnistuneesta toteuttamisesta myös tässä ajassa”, Siimes sanoo Telan tiedotteessa.
Siimes kertoo pohtineensa aikaisemmin, tuleeko työryhmältä jonkinlainen esisopimus uudenlaisesta eläkejärjestelmästä.
”Nyt voimme iloksemme todeta, että työeläkkeen nykyiset perusperiaatteet vaikuttavat kaikkien keskeisten osapuolien mielestä toimivilta ja että työeläkkeitä halutaan kehittää niiden pohjalta pitkäjänteisesti myös jatkossa”, Siimes sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





