
Viikonloppuna luvassa sateita ja paikoin voimakkaita ukkoskuuroja
Sää on varsin epävakainen, ja useampi sadealue kulkee lähipäivinä Suomen yli. Paikoin sade on runsasta, ja etenkin lauantaina voi esiintyä voimakkaita ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy paikoin myös kovia puuskia.Tänään lauantaina sade- ja ukkoskuuroja esiintyy päivällä monin paikoin. Voimakkaiden ukkospuuskien todennäköisyys on suuri maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa.
Iltaa kohden sää selkenee ja poutaantuu lännestä alkaen. Yöllä sää on hetkellisesti poutainen lähes koko maassa, mutta sumua voi muodostua erityisesti pohjoisessa ja itärajan tuntumassa.
Sunnuntain vastaisena yönä etelästä nousee kuitenkin jo seuraava sadealue, joka liikkuu aamun ja päivän aikana maan etelä- ja keskiosan yli koilliseen. Sadealueen reitti ja voimakkuus ovat vielä epävarmoja, mikä vaikuttaa ennustettuihin sademääriin ja tuuliin. Lapissa sää pysyy enimmäkseen poutaisena, ja pilvisyys on vaihtelevaa – paikoin on myös aurinkoista.
Alkuviikolla saapuva voimakas matalapaine tuo mukanaan runsaita sateita ja kovaa tuulta. Maanantaina tuuli voi puuskissa laajalti ylittää 15 m/s, ja länsirannikolla jopa 20 m/s.
Se, kuinka syväksi matalapaine kehittyy, on vielä epävarmaa, joten sade- ja tuuliennusteet voivat vielä muuttua. Lauantaista maanantaihin sademäärät jäävät Pohjois- ja Etelä-Karjalassa pääosin alle 10 millimetriin, mutta suurimmassa osassa maata sataa 10–30 mm.
Lämpötilat ovat laskusuunnassa. Eilen aurinkoisessa säässä lämpötilat kohosivat idässä ja pohjoisessa paikoin yli 20 asteen. Viikonlopun ja alkuviikon aikana ylimmät lämpötilat jäävät enimmäkseen 15–20 asteen välille, mikä on yhä hieman syyskuun puolivälin tavanomaista lämpötilaa korkeampi. Jatkuvan sateen alueilla lämpötila voi kuitenkin jäädä selvästi alle 15 asteen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



