Pohjanmaa vetipellon hintaa ylös vuonna 2013
Pellon hinta kääntyi kahden laskuvuoden jälkeen reippaaseen nousuun viime vuonna. Keskihinta ylitti ensimmäisen kerran 8 000 euroa hehtaarilta. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoTalouden taantuma hyydytti kiinteistökauppaa ja etenkin kuntien tonttikaupat vähenivät radikaalisti. Viime vuonna tehtiin 60 100 kiinteistökauppaa, mikä on 7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yhtä hiljaista oli viimeksi vuonna 1996.
Huipulla käytiin vuonna 2005, jolloin kaupaksi meni lähes 78 000 kiinteistöä. Siitä on tultu yli neljännes alaspäin. Kunnat saivat tontteja kaupaksi vain kolmanneksen viime vuosikymmenen huippuvuosista.
Poikkeuksena ovat pellot ja metsät, joiden myynti kasvoi parin hiljaisen vuoden jälkeen, ilmenee maanmittauslaitoksen julkaisemista vuoden 2013 kauppahintatilastosta.
Pelto on perinteisesti kalleinta Varsinais-Suomessa, mutta viime vuonna Pohjanmaan rannikko kiri ohi.
Pohjanmaalla maksettiin yli 12 000 euroa hehtaarista, kun pelto myytiin vapailla markkinoilla. Varsinais-Suomessa jäätiin 500 euroa alemmas ja Etelä-Pohjanmaallakin hätyyteltiin 11 000 euron hehtaarihintoja.
Lapissa ja Kainuussa peltohehtaarin sai 1 500 eurolla.
Etelä-Suomessa pellon hinnan nousu pysähtyi viime vuonna. Myös Lapissa ja Kainuussa tultiin alaspäin, ja Etelä-Pohjanmaallakin nousu tasaantui. Muualla lisämaista maksettiin reilusti enemmän kuin 2012.
Pellon hinnat nousivat keskimäärin 8 prosenttia viime vuonna. Keskimäärin hehtaarista maksettiin 8 100 euroa, 700 euroa enemmän kuin 2012.
Myös peltokauppojen määrä kasvoi pari prosenttia 587 kauppaan. Vähäinen määrä selittyy sillä, että mukana ovat vain pelkkää peltoa sisältäneet kiinteistökaupat, jotka on myyty vapailla markkinoilla.
Kaupat painottuivat alle 5 hehtaarin kohteisiin, joita oli yli puolet kaikista peltokaupoista. Alle 5 peltohehtaarin kaupat lisääntyivät kuudenneksen, kun isompia tehtiin edellisvuotta vähemmän.
Hintojen nousu puolestaan painottuu suuriin peltokauppoihin. Yli 10 hehtaarin kohteissa hinnat harppasivat 18 prosenttia, kun muissa nousua oli alle puolet siitä.
Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla hinta oli sitä korkeampi, mitä isommista tiluksista oli kyse.
Huippuhintaa maksettiin Pohjamaalla, missä tehtiin viime vuonna seitsemän yli 10 hehtaarin peltokauppaa tasan 14 000 keskihinnalla. Kalleimmista maista maksettiin liki 20 000 euroa.
Talouden tiukentuminen hiljensi kiinteistökauppaa viime vuonna. Kiinteistöjä ostettiin 7,6 miljardilla eurolla, mikä on lähes puoli miljardia euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Toimitusjohtaja Mikko Parikka SKV Kiinteistövälityksestä toteaa, että keskihintaiset asunnot ja kesämökit menevät edelleen hyvin kaupaksi, mutta kalliille kohteille tahdo löytyä ostajaa.
Viime vuonna tehtiin 4 600 omakotitalon tontin kauppaa, mikä on viidennes vähemmän kuin edellisvuonna. Se näkyy tänä vuonna rakentamisessa.
Tonttikaupan kuivuminen ei hyydyttänyt hintoja, vaan keskihinnat nousivat reippaasti. Helsingissä tontista saa maksaa tuhat euroa rakennusneliötä kohti, kun Kauhavalla riittää sadasosa siitä.
Kesämökkejä ja mökkitontteja luovutettiin vuoden aikana 12 300, mikä on 700 vähemmän kuin edellisvuonna.
Lomamökkien hinnat pysyivät ennallaan kaava-alueilla, mutta halpenivat kaavojen ulkopuolella 6 prosenttia.
Tonttien hinnat sakkasivat vielä enemmän.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
