Saariston rekkakuski ajaa lossilla yli kymmenen kertaa päivässä: ”Talvisin tämä sujuu, kun ei ole ruuhkaa”
Mökkikauden hiljennyttyä liikenne soljuu ruuhkitta saariston lautoilla.Pikku-Nauvossa asuva kuljetusyrittäjä Tomi Fredriksson kertoo ajavansa lossilla parhaimmillaan 10–14 kertaa päivässä. Täysperävaunullisessa rekassa oli lastina tällä kertaa 45 000 kiloa viljaa. Edellinen lasti meni valtion viljavarastolle.
Mökkikauden hiljennyttyä ei Paraisten lautallekaan ole ruuhkaa. Kesäkuun alusta Turun saariston vilkkainta reittiä Paraisten ja Nauvon välillä on operoinut valtion lauttayhtiö Finferriesin ensimmäinen sähkövoimaa käyttävä lautta, Elektra.
Elektra ottaa kannelleen lähes kilometrin autojonon rannasta. Uusi, nopeasti kahta kaistaa yhtä aikaa lastaava ja purkava sähkölautta helpotti jo viime juhannuksen lauttaruuhkaa. Seuraavalle saarelle pääsi noin tunnin jonotuksella.
”Talvisin tämä sujuu, kun ei ole ruuhkaa”, Fredriksson vertaa kesäsesonkiin.
Kuljetusyrittäjä on ajanut saaristossa asiakkaiden kuormia vuodesta 1994.
Elektran rinnalla samaa reittiä ajaa kaksi dieselkäyttöistä lauttaa 15 minuutin väliajoin.
Fredrikssonilla on saariston ammattiautoilijoiden lisäkyltit rekassaan. Hän pääsee ajamaan lautalle autojonon ohitse, kunhan on rannassa puomilla ennen lautan saapumista.
Saaristolaisia kuohutti noin vuosi sitten liikenne- ja viestintäministeriön esitys lauttamaksuista. Tavanomaisia lauttoja maksut eivät olisi silloinkaan koskeneet, mutta yhteysaluksilla saariin liikennöiville olisi tullut vuodessa kallis lasku.
Liikenne ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) veti lopulta esityksensä takaisin lausuntokierroksen täystyrmäyksen jälkeen.
Nauvon vakituisia kulkijoita on myös ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n maatalousjohtaja Johan Åberg. Varhaisperunaa viljelevä Åberg kiittelee uutta sähkölauttaa, joka on lisännyt kuljetuskapasiteettia ja on aiempia lauttoja nopeampi purkaa ja lastata.
Lue koko juttu Maaseudun Tulevaisuuden perjantaina 8.12.2017 ilmestyneestä kuljetusteemasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

