St1 laajentaa maalämpöön – kaivot porataan seitsemään kilometriin
St1 aloittaa maalis–huhtikuun vaihteessa maalämpökaivojen poraamisen Espoossa.St1 ilmoitti maanantaina aloittavansa geotermisen maalämpöjärjestelmän rakentamisen. Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi hankkeeseen toissa viikolla 10 miljoonan euron tuen hallituksen kärkihankkeista.
Lisäksi Tekes tekee tutkimusta uudesta energiamuodosta. Otaniemen kallioperään porataan lämpökaivoja, jotka ulottuvat syvimmillään seitsemään kilometriin, St1:n tytäryhtiö St1 Deep Heat Oy kertoo.
Poraukset tekee englantilainen Strada Energy, jolla on patentoitu uppovasarajärjestelmä syviin porauksiin.
Pääosin fossiiliseen energiaan perustuva kaukolämpö on yleisin lämmitysmuoto Suomessa. Pilottihankkeen on mahdollista tarjota kaukolämmöntuotantoon uusiutuva, päästötön energialähde, joka voidaan jakaa suoraan olemassa olevaan kaukolämpöverkostoon, St1:n energiajohtaja Jari Suominen toteaa tiedotteessa.
Poraukset alkavat maalis-huhtikuun vaiheessa ja kestävät noin kuusi kuukautta. Varsinainen lämpölaitos valmistuu ensi vuoden aikana.
Fortum ostaa tuotetun lämmön kaukolämpöverkkoonsa. Sillä katetaan jopa 10 prosenttia koko kaupungin kaukolämmön tarpeesta, St1:n tiedotteessa ennakoidaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
