Expressen: Kotihoito mokasi Ruotsissa − vanhukselle tarjottiin kiisselin sijaan kissanruokaa
Kiisseli vaihtui kissanruokaan.Ruotsalaislehti Expressen uutisoi Ruotsissa tapahtuneesta ikävästä tapauksesta, jossa vanhukselle tarjottiin kissanruokaa.
Lehti kertoo, että Norrköpingissä asuva 79-vuotias Eva pyysi kesäaamuna kotihoidolta aamupalaksi kiisseliä ja maitoa.
Hämmästyksekseen hänelle kuitenkin tuotiin lautasellinen kissanruokaa. “Ilmoitin heti, etten voi syödä sitä, sillä se on kissanruokaa,” Eva kertoo lehdessä.
Kotihoidon työntekijä meni keittiöön ja otti kuvan jääkaapin sisällöstä, jonka avulla Eva joutui osoittamaan, mikä ruoka oli ihmisille ja mikä kissoille.
Eva koki kommunikoinnin kotihoidon työntekijöiden kanssa vaikeaksi: “Ilmeni kielivaikeuksia. Oli raskasta, kun emme pystyneet keskustelemaan keskenämme”, hän sanoo.
Eva otti yhteyttä Norrköpingin kunnan kotihoitoon. Toiminnanjohtaja Anette Asplund toteaa, että kyseessä oli inhimillinen virhe ja väärinymmärrys työntekijän ja asiakkaan välillä.
Tapauksesta raportoitiin, mutta sitä ei pidetty niin vakavana, että Lex Sarah-ilmoitus olisi tehty.
Lex Sarah on ruotsalainen sosiaalipalvelulain pykälä, joka velvoittaa henkilökuntaa ilmoittamaan mahdollisista puutteista työpaikalla.
Kunta vakuuttaa, että riittävä ruotsin kielen taito on rekrytoinnin perusedellytys, mutta tapauksen myötä työnkuvia saatetaan nyt tarkistaa entistä huolellisemmin.
Tapauksesta kirjoitti Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



