Keskon ruokakaupankannattavuus parani
Keskon suurimman liiketoimintaryhmän eli ruokakaupan myynti kasvoi hieman heinä–syyskuussa. Myös voittoprosentti kasvoi.
Konserniin kuuluvan VV-auton liikevaihto laski heinä–syyskuussa noin 15 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kuluttajat ovat taloustilanteen vuoksi varovaisia. Autokaupan laskua jyrkensi alkuvuoden autoveromuutos.
Käyttötavarakaupan liikevoiton 7,7 miljoonan euron pudotus edellisvuoteen verrattuna johtui lähinnä Anttilan ja K-Citymarketin kasvaneista kustannuksista ja Venäjän Intersportin heikosta kannattavuudesta.
Keskolla on käynnissä säästöohjelma, jonka tavoite on vähentää kustannuksia viisi prosenttia kaikilla alueilla. Kuukausi sitten konserni ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut, joiden piirissä on noin 3 000 työntekijää. Neuvottelut koskevat satojen työpaikkojen vähentämistä.
Investoinnit kuitenkin jatkuvat. Parhaillaan on rakenteilla Citymarketit Kokkolaan ja Valkeakoskelle sekä kuusi K-Supermarketia. Pietariin valmistuu Citymarketin tapainen kauppa joulukuussa.
Kesko laajentaa myös verkossa. Vakiintuneen Netanttilan rinnalle on avattu citymarket.fi-verkkokauppa.
Kesko odottaa päivittäistavarakaupan markkinoiden säilyvän vakaina.
Sen sijaan käyttötavarakaupan, rautakaupan sekä auto- ja konekaupan markkinakehitykseen yhtiö ennakoi heikentymistä. MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
