Tyhjä liiketilakelpaa hotelliksi
Itävallasta on alkanut uudenlainen matkailubuumi, jossa tyhjilleen jääneitä liikehuoneistoja, studioita ja muita talojen kivijalassa sijaitsevia tiloja muutetaan hotellihuoneiksi.
Turistit viihtyvät niissä, koska ne ovat omaperäisiä ja sijaitsevat usein kaupunkien tai kylien keskustoissa. Aamiaispalvelut järjestyvät sopimuksesta vaikka läheisessä kahvilassa.
Lisäksi on ekologista ja taloudellista valjastaa tyhjilleen jääneet tilat uuteen käyttöön. Tätä voitaisiin kenties kokeilla Suomessakin, jossa ulkomaisten turistien määrä kasvoi viime vuonna huimat 16 prosenttia edellisvuodesta.
Lehtori Mia Tarhanen Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta esitteli vihreän matkailun uusia tuulia Joutsenmerkin järjestämässä tilaisuudessa perjantaina Helsingissä.
Matkailu on maailman nopeimmin kasvava toimiala. Tarhasen mukaan ympäristöystävällisyys on nousemassa yhdeksi kilpailuvaltiksi alalla. Turistit saattavat kysellä, onko hotellilla ympäristösertifikaatti ja suositaanko ravintolassa lähiruokaa tai luomua.
Pohjoismaissa ympäristövalveutuneet majoituspalvelut voivat hakea Joutsenmerkkiä. Tähän mennessä sen on saanut lähes 40 kotimaista hotellia. Ruotsissa merkkejä on myönnetty jo yli 300.
Muissa EU-maissa Joutsenmerkin vastine on kukan näköinen EU-ympäristömerkki.
Joutsenmerkin saadakseen hotellin on vähennettävä veden- ja energiankulutustaan, jätteen määrää ja kemikaalien kulutusta tiettyyn raja-arvoon asti.
Myös luomu-, kasvis- ja lähiruuan osuudelle on vaatimukset. Lihan ja kalan alkuperä on kerrottava asiakkaalle.
Tarhanen toivoo, että matkailijoille kehitetään vihreisiin valintoihin kannustavia palveluja, kuten ympäristövastuullisen kuluttajan bonuskortti.
Myös älypuhelimella toimiva ympäristömerkkiskanneri olisi tarpeellinen, jotta etenkin ulkomailla merkintöjen ja logojen seasta löytäisi ne, joilla on oikeasti vaikutusta.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
