S-ryhmän tulos koheni yli kolmanneksella – teki lähes puolen miljardin euron tuloksen ja 14 miljardin euron myynnin, sai 110 000 uutta jäsentä
S-ryhmän eli alueosuuskauppojen ja SOK-yhtymän yhteenlaskettu liiketulos oli viime vuonna 447 miljoonaa euroa. Tulos parani edellisvuodesta 37,5 prosenttia.
S-ryhmän mukaan tuloskehityksen taustalla oli asiakasmäärien voimakas kasvu ja hyvä myyntivire kautta linjan. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaS-ryhmän eli alueosuuskauppojen ja SOK-yhtymän yhteenlaskettu liiketulos oli viime vuonna 447 miljoonaa euroa. Tulos parani edellisvuodesta 37,5 prosenttia.
S-ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi edellisvuodesta 5,5 prosenttia, ja se oli 14,2 miljardia euroa.
Yhtiö kertoo, että kehityksen taustalla oli asiakasmäärien voimakas kasvu ja hyvä myyntivire kautta linjan. Päivittäistavarakaupassa myynti kehittyi muuta markkinaa vahvemmin koko vuoden.
S-ryhmä kertoo, että asiakasomistajille kertyi bonuksia ja muita rahallisia etuja enemmän kuin koskaan aiemmin, kaikkiaan 529 miljoonaa euroa. Myös bonukset nousivat ennätystasolle 449 miljoonaan euroon.
"Uusia jäseniä osuuskauppoihin liittyi vuoden aikana yli 110 000, ja S-Etukortteja on jo neljä miljoonaa. Erityisen ilahduttavaa on, että yhä useampi nuori aikuinen ryhtyi asiakasomistajaksi. Onnistuminen näkyi myös kasvaneissa asiointimäärissä ja parantuneessa asiakastyytyväisyydessä”, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook sanoo tiedotteessa.
Pelkän SOK-yhtymän liiketulos oli 102 miljoonaa euroa, josta parannusta edellisvuoteen oli 77 miljoonaa euroa. Nousun taustalla on etenkin hotelliyhtiö Sokotelin korona-ajasta palautuminen ja S-Pankin vahva kehitys.
”Tiukentuneessa taloustilanteessa osa kuluttajista siirtyi edullisempiin tuotteisiin ja ostopäätöksiä harkittiin tarkemmin. Prisma.fi-verkkokaupassa myynti liki kaksinkertaistui toisella vuosipuoliskollasa.”
S-ryhmän marketkaupassa myynti kasvoi 7,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös liiketulos vahvistui edellisvuodesta. Marketkauppa sisältää S-ryhmän päivittäistavarakaupan, Prisman käyttötavarakaupan sekä rautakaupan.
"Tiukentuneessa taloustilanteessa osa kuluttajista siirtyi edullisempiin tuotteisiin ja ostopäätöksiä harkittiin tarkemmin. Haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta Prisman käyttötavarakauppa kävi yleistä markkinakehitystä paremmin. Hyvään vauhtiin päässeessä, uudistuneessa Prisma.fi-verkkokaupassa myynti liki kaksinkertaistui toisella vuosipuoliskolla”, S-ryhmä kertoo.
S-ryhmän mukaan myös päivittäistavarakaupan myynti kehittyi joka kuukausi muuta Suomen päivittäistavaramarkkinaa paremmin. Ruoan verkkokaupassa S-ryhmä vahvisti asemaansa markkinajohtajana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

