Isonokkosperhoset vaelsivat maahamme
Kaakkoiset ilmavirtaukset ovat kuljettaneet eteläiseen Suomeen massoittain harvoin tavattavia isonokkosperhosia. Meille vaeltaneet yksilöt ovat kotoisin Venäjän Euroopan-puoleisista osista.
”Isonokkosperhosia on tänä vuonna täytynyt kehittyä Venäjällä mielettömät määrät, kun niitä on lentänyt Etelä-Suomeenkin näin valtavasti, jopa miljardeja”, Suomen Perhostutkijain seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitila kertoo.
Isonokkosperhonen muistuttaa nimensä mukaisesti nokkosperhosta. Kooltaan se on kuitenkin kuin neitoperhonen, siipien kärkiväli on kuudesta seitsemään senttiä.
Vielä 1990-luvulla isonokkosperhosia oli havaittu Suomessa vain puolisensataa, mutta 2000-luvulla havainnot ovat lisääntyneet.
Kaitilan mukaan uusien havaintojen taustalla on isonokkosperhosen laajempi leviämisliike Balkanilta Suomeen.
”Aina 1950-luvulle isonokkosperhonen oli yleinen itäisessä Keski-Euroopassa ja Baltiassa. Todennäköisesti myös Suomessa lajilla oli tuolloin vakituinen kanta.”
Sitten laji taantui nopeasti häviten laajoilta alueilta kokonaan.
”Paikoin esimerkiksi joihinkin Balkanin ja itäisen Keski-Euroopan vuoristoihin sekä Länsi-Viron Ligulaan jäi pieniä kantoja. Nyt laji on laajamittaisesti palaamassa entisille elinalueilleen”, Kaitila sanoo.
Kaitilan mukaan isonokkosperhosen uudet kotimaiset kannat ovat toistaiseksi olleet pieniä ja tilapäisiä. Vain Imatran seudulla esiintyminen on ollut vakaampaa.
Kotimaiset isonokkosperhoset ovat jo kuoriutuneet ja talvehtivat yhdessä Venäjältä vaeltaneiden kanssa.
Isonokkosperhonen talvehtii aikuisena kuten suruvaippa ja neitoperhonenkin. Onnistuneesti talvehtineet etsivät ensi keväänä kumppanin ja pariutuvat.
”Koska isonokkosperhosen toukan ravintokasveja, pajuja, on riittämiin, tämä vaellus voi vahvistaa merkittävästi lajin kantoja maassamme.”
Suomeen vaeltaneet isonokkosperhoset ovat jo asettuneet talvilevolle. Keväällä niitä voi havaita hyvin monenlaisissa avoimissa ympäristöissä.
Laji hakeutuu mielellään suojaisiin ja lämpimiin metsänreunoihin ja myös kaupunkien puistoihin, joissa kasvaa jaloja lehtipuita.
Erityisen mieltynyt se on lahoihin ja vaurioituneisiin puihin, joiden rungosta ja oksista se imee nesteitä. Laji imee myös käyneitä hedelmiä.
Suomen lyhyt kesä ja kylmä ilmasto asettavat rajoituksensa tänne leviävien perhoslajien kotiutumiselle.
Tuleva talvi osoittaa, asettuuko isonokkosperhonen maahamme pysyvästi.
”Ainakin etelärannikolla ja Itä-Suomessa sen talvehtiminen ja lisääntyminen voi onnistua”, Kaitila arvelee.
”Loppukevään takatalvi yöpakkasineen on todennäköisesti suurin ongelma. Liian aikaisin munitut munat ja niistä kuoriutuvat toukat kuolevat herkästi pakkasiin.”
TUOMO KOMULAINEN
Tuleva talvi osoittaa,
asettuuko iso-
nokkosperhonen maahamme
pysyvästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
