Ilmastonmuutos vaikein hillitä maataloudessa

Täysi hyöty biokaasusta samoin kuin lannan energiasta saadaan vasta, kun myös ravinteet saadaan kiertoon, Markku Ollikainen muistuttaa. Vesistöjen suojelemiseksi ja viljelijöiden liian sääntelyn vähentämiseksi hän kannustaisi muutosta tuen turvin. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto

Maatalous on toimialoista se, jolla ilmastonmuutoksen hillintä on vaikeinta, muistuttaa ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta.

Ilmastopolitiikassa pitääkin edetä ensin energiantuotannossa ja liikenteessä sekä sitten asumisessa, koska hillinnän suhteelliset kustannukset ovat niissä pienempiä.

Bioenergian runsaus helpottaa Suomen sopeutumista. Nykytahdilla maastamme tulee hiilenkäytön suhteen negatiivinen maa vuosisadan loppupuolella.

"Hiilinielut kasvavat, vaikka metsien teollista käyttöä lisättäisiinkin."

Suomen suhteellinen asema voi vahvistua myös ruuantuotannossa.

"Se edellyttää kuitenkin varautumista tuholaisiin ja toisaalta kastelun tarpeeseen."

Koloradonkuoriainen on hyvä esimerkki siitä, että varautuminen osataan, juurikääpä taas varoittava.

Ollikainen tekee parhaillaan teollisuusmaiden järjestölle OECD:lle selvitystä ruuantuotannon tulevaisuudesta. Maatalouden tuottavuuden kasvu, ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen lyövät toisiaan korville.

"Pitäisi löytää tuottavuuden kasvua, joka vähentää viljelijän riskejä ja hillitsee samalla ilmastonmuutosta."

Vesipula vaivaa jo useita tärkeitä ruuantuotannon alueita (MT 20.7.). Euroopassa se tuntuu Välimeren maissa.

"Se on kouriintuntuvaa Espanjassa, jossa kastelutarve on lisääntynyt avomaatuotannossa", Ollikainen sanoo.

Ranskalaisille on puolestaan ollut järkytys, kun vehnäsadot eivät enää nousekaan. Lisäksi niiden kuukausien määrä, joina Ranskassa tarvitaan energiaa asuntojen viilentämiseen, on säätilastojen valossa kasvanut merkittävästi.

Tekninen kehitys ajaa etenkin energiankulutusta suotuisaan suuntaan ilmastonmuutoksen hillintää ajatellen (MT 15.6.). Myös Suomessa yleinen mielipide on kääntynyt tätä suosivaksi.

"Kivihiilen käytöstä halutaan eroon ja siihen varmaan päästäänkin, kunhan Olkiluodon ikuisuusprojekti saadaan käyttöön", Ollikainen tuumaa.

"Mutta kova homma on saada kaikki hiilipitoiset energialähteet korvattua yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa."

Jopa pääkaupunkiseudun Helenin tapaiset suuret energiayhtiöt ovat silti korjaamassa kurssia. Siihen painetta luo kuluttajien usko hajautettuun energiantuotantoon.

"Lämpöpumpuista vallitsi pitkään niin sanottu asiantuntijoiden vastustus, vaikka Ruotsissa niitä oli paljon. Niinpä ihmiset vain ryhtyivät asentamaan niitä pientaloihin."

Vastaavasti nyt on aurinko-

energiaa alettu pitää Suomen oloissakin realistisena.

Markku Ollikainen ei silti pidä suomalaista energiapolitiikkaa kovin virtaviivaisena. Eturivin kansainväliseen aaltoon voidaan vielä jotenkin ehtiä mukaan, jos cleantechiin ja digitalisaatioon liittyvät lupaukset kohdistetaan oikein.

Älykkäissä sähköverkoissa ja kuluttajalähtöisessä energiankäytössä voitaisiin samalla saavuttaa kaivattuja vientituloja.

Vielä isompia odotuksia olisi professorin mukaan lunastettavissa aurinkovoimalla tuotetun sähkön varastoinnissa sekä fossiilisen polttoaineen tuottamisessa ilman hiilidioksidia.

Maataloudestakin löytyy hyviä energianlähteitä: hallitusohjelman erikoiseksi yksityiskohdaksi noussut hevosenlanta samoin kuin biomassan ja lannan kaasutus.

"Täysi hyöty niistä saadaan vasta, kun ravinteet taltioidaan. Nykyisillä hintasuhteilla se ei vaikuta vielä hirmu kannattavalta."

Ajateltaessa vesistöjä ja yhä monimutkaistuvia lannalevityksen käytäntöjä, siihen suuntaan olisi professorin mielestä järkevä siirtyä. Jos ei muuten, niin tuen voimin.

Kaijaleena Runsten

markku ollikainen

Avaa artikkelin PDF