Laukauksia ammuttu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisella – Trumpit evakuoitiin, epäilty ampuja otettu kiinni
Yhdysvaltain salaisen palvelun mukaan presidenttipari on kunnossa.
Ampuminen tapahtui juhlasalin ulkopuolella. Presidenttipari ja muita hallinnon edustajia vietiin pois juhlasalista sen jälkeen, kun salissa oli kuulunut kovia pamahduksia. AFP/LEHTIKUVA.Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen puolisonsa Melania Trump on evakuoitu paikalta kesken Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisen Washingtonissa.
Paikalla ammuttiin laukauksia, kertovat muun muassa silminnäkijät ja uutistoimisto AFP:n toimittajat. Salaisen palvelun mukaan yksi ihminen on otettu kiinni tapahtuneen seurauksena.
Paikalla ollut Ylen kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki kertoo Ylen mukaan, että hän kuuli laukausten ääniä lähellä pöytää, jossa hän istui. Reunamäen mukaan laukaukset eivät kuuluneet sisältä juhlasalista vaan salin oven ulkopuolelta hotellin käytävästä.
Salainen palvelu on osaltaan kertonut tutkivansa ampumista turvatarkastusalueen yhteydessä.
Salainen palvelu on vahvistanut presidenttiparin olevan kunnossa. Presidentti Donald Trump sanoo puolestaan Truth Social -viestipalvelussa, että varapresidentti J. D. Vance ja muut tapahtumassa paikalla olleet hallinnon edustajat ovat niin ikään kunnossa.
Trump kommentoi tilannetta tuoreeltaan Truth Social -viestipalvelussaan. Presidentti muun muassa kehui salaisen palvelun ja lainvalvontaviranomaisten toimintaa tilanteessa.
”Mikä ilta Washingtonissa. Salainen palvelu ja lainvalvontaviranomaiset tekivät loistavaa työtä. He toimivat nopeasti ja rohkeasti”, Trump luonnehti.
Presidenttipari ja muita hallinnon edustajia vietiin pois juhlasalista sen jälkeen, kun salissa oli kuulunut kovia pamahduksia. Illallisvieraita suojautui pöytien alle.
Istuva presidentti osallistuu perinteisesti Valkoisen talon kirjeenvaihtajien yhdistyksen vuosittain järjestämälle illalliselle.
Trump kertoo puhuneensa tilaisuuden järjestäjille. Presidentin mukaan tilaisuudelle pyritään löytämään korvaava ajankohta kuukauden sisällä.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat