Viime vuoden talousennuste uskoi viennin vetävän huomattavasti paremmin – työllisyyskehitys ylitti ennusteen
Bruttokansantuote kasvoi aavistuksen odotettua enemmän.Työllisyyden kasvu ja julkisen talouden tila ylittivät vuoden 2018 talousennusteen arviot, valtiovarainministeriö kertoo. Työllisten määrä kasvoi lähes kaksi prosenttiyksikköä ennustettua enemmän, velkasuhde oli puolestaan kolme prosenttiyksikköä ennustettua pienempi.
Sen sijaan viennin ja investointien kasvun odotettiin olevan toteutunutta nopeampaa.
Bruttokansantuotteelle povattiin ennusteessa 2,1 prosentin kasvua, ja toteutunut kasvu oli maaliskuun lukujen perusteella 2,3 prosenttia.
Talousennusteet laaditaan vuoden loppupuolella, ja niitä käytetään pohjana seuraavan vuoden valtion budjetille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

