Viina vetää Ruotsissa ja Norjassa – Altian tulos pysyi lähes ennallaan
Tuoteryhmittäin mitattuna liikevaihto on kasvanut vajaat kaksi prosenttia väkevissä alkoholijuomissa ja laskenut saman verran viineissä.
Altian tulosta on siivittänyt väkevien alkoholijuomien myynnin kasvu Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa myös viinin myynti on kasvanut. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOAltian vertailukelpoinen liiketulos oli heinä-syyskuussa 6,9 miljoonaa euroa, mikä oli hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.
Yhtiön liikevaihto heinä-syyskuussa oli 84,5 miljoonaa euroa, mikä oli puolestaan vähän pienempi kuin vuosi sitten.
Tuoteryhmittäin mitattuna liikevaihto on kasvanut vajaat kaksi prosenttia väkevissä alkoholijuomissa ja laskenut saman verran viineissä. Muissa juomissa muutosta ei ole ollut.
Yhtiön tulosta on alkuvuoden ajan siivittänyt väkevien alkoholijuomien myynnin kasvu Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa myös viinin myynti on kasvanut viime vuodesta, vaikka Norjassa se on laskenut.
Heinä-syyskuussa liikevaihto jatkoi kasvuaan Pohjoismaissa mutta laski Suomessa.
"Kasvua vauhditti vahva kehitys Ruotsissa", luonnehti toimitusjohtaja Pekka Tennilä yhtiön kehitystä heinä-syyskuussa tiedotteen mukaan.
Sen sijaan Suomessa väkevien juomien markkinavolyymi jatkoi laskuaan. Lasku on kuitenkin tasaantunut ja myynnin arvo noussut. Yhtiön mukaan hinnankorotukset ovat tasapainottaneet pienempää volyymia.
Myös viinien myynnissä oli Suomessa laskua kolmannella vuosineljänneksellä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
