Pienten kauppojen hyllyt täyttyvät paketeista – Postin mukaan ruuhka ei ole ongelma
Pienissä postin palvelupisteissä on paketteja ruuhkaksi asti. Asiakkaan paketti saattaakin päätyä johonkin toiseen palvelupisteeseen kuin itseä lähinnä olevaan.Toimitukseen on tullut viestejä, että ainakin eteläisessä Suomessa pienten K-kauppojen yhteydessä toimivissa postin pisteissä on ollut jouluruuhkan takia ongelmia: Joulupaketteja on lähetetty niin paljon, että ne eivät mahdu oman lähikaupan hyllyyn. Paketteja lähetetty muihin kauppoihin ja asiakkaat joutuvat kulkemaan pakettiensa perässä.
Postin mukaan tällaista ruuhkaa ei ole.
"Toki paketteja tällä hetkellä liikkuu paljon. Jos vakituinen noutopiste on täynnä, paketti voidaan toimittaa myös väliaikaiseen noutopisteeseen. Tällaisia pisteitä on Suomessa yli 100 kappaletta. Asiakas näkee saapumisilmoituksesta, mistä pisteestä paketin voi noutaa", sanoo Postin pakettipalveluiden tuotehallinnasta ja -kehityksestä vastaavan Kati Nevalainen.
Jouluruuhka ei ole Postille yllätys, Nevalainen huomauttaa.
"Joulunaikaan pakettimäärät ovat aina suuret. Posti on varautunut hyvin sesonkiin, muun muassa avaamalla väliaikaisia noutopisteistä eri puolille Suomea."
Asiakaspalvelua parannetaan myös avaamalla ensi vuoden aikana tuhat uutta pakettiautomaattia, Nevalainen kertoo.
"Ne ovat asiakastutkimustemme mukaan mieluisin valinta paketin noutamiseen. Asiakkaat arvostavat pitkiä aukioloaikoja ja nämä toteutuvat niin pakettiautomaateilla kuin kumppanipisteissä. "
Lue myös: Posti uskoo välttävänsä viimevuotiset pakettiruuhkat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

