Järeät voimalinjahankkeet närästävät maanomistajia länsirannikolla
Maanomistaja Pasi Tuomisen mielestä uudet voimalinjat olisi järkevintä rakentaa nykyisten johtokäytävien yhteyteen. Juha Sinisalo Kuva: Viestilehtien arkistoLänsirannikon sähkönsiirtoverkkoihin investoidaan paraikaa merkittävästi.
Ikääntynyt, pääosin 1970-luvulla rakennettu verkko korvataan kokonaisuudessaan uudella verkolla. 400 kilovoltin rengasverkko Porista Ouluun valmistuu vuoteen 2017 mennessä.
Uusia voimajohtoja rakennetaan 350 kilometriä.
Vuonna 2007 alkanut Pohjanmaan sähkönsiirtoverkon kehittäminen muodostuu kolmesta laajasta hankekokonaisuudesta. Voimajohtoyhteys Seinäjoelta Vaasaan sekä uusi muuntoasema Nivalaan valmistuivat vuonna 2011.
Parhaillaan rakenteilla oleva voimajohtoyhteys Porista Kristiinankaupunkiin valmistuu kuluvan vuoden aikana.
Useimmiten maanomistajat ja sähköyhtiöt pääsevät yhteisymmärrykseen rakennettavien voimalinjojen reiteistä sekä maksettavista korvauksista, mutta soraääniäkin kuuluu.
Maanomistaja Pasi Tuominen Euran Kiukaisista pitää maanomistajille maksettavia korvauksia riittämättöminä.
”Kaikki toki ymmärtävät, että jostakin voimalinjojen on kuljettava. Mutta ei voi olla niin, että maita lunastetaan käyttöön pilkkahinnalla. Lunastuslakia olisi muutettava siten, että maanomistajille taataan kunnolliset korvaukset”, Tuominen painottaa.
On vielä epäselvää, mistä tulevan voimalinjan reitti kulkee Kiukaisissa. Kyseessä on Olkiluodon voimalinja, joka kulkee Raumalta Huittisten kautta Forssaan. Se rakennetaan palvelemaan tulevan ydinvoimalan Olkiluoto 4:n tarpeita.
”Reitti joko mukailee olemassa olevia johtokäytäviä, tai sitten rakennetaan kokonaan uusi. Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi sitä, että voimalinja vedettäisiin vain 200 metrin päästä suojellusta kartanomiljööstä”, Tuominen toteaa.
Porin Peittoossa asuva maanomistaja Jarmo Viitanen pitää niin ikään yhtiöiden maanomistajille maksamia korvauksia kohtuuttoman pieninä.
”Sähköyhtiöillehän tämä on tuottavaa liiketoimintaa. Jos toisten omaisuutta käytetään omassa liiketoiminnassa, maksettavan summan pitäisi olla kohtuullinen”, Viitanen toteaa.
Vuonan 2012 Viitanen joutui tehtailemaan valituksia, kun voimalinjaa kaavailtiin rakennettavaksi kirjaimellisesti miehen omalle takapihalle.
”Käsittelyssä oli kaksi vaihtoehtoista reittiä, joista toinen olisi kulkenut 50 metrin päästä taloni kulmalta, pihapiirini läpi”, Viitanen kertoo.
”Onneksi metsäisempi reitti voitti. Siellä voimalinjan alle jäi hehtaarin verran omistamaani nuorta kasvatusmetsää.”
Porilainen maanomistaja ja metsästäjä Esko Inberg kritisoi sähköyhtiöiden pyrkimystä rakentaa uusia voimalinjoja pääsääntöisesti syrjäseuduille.
”Luonnon ja luonnon käytön kannalta huono asia, että uutta rakennetaan käytännössä keskelle metsää.”
”Metsästäminen muuttuu paikka paikoin mahdottomaksi.”
Inbergin mielestä voimalinjarakentamista pitäisi keskittää jo valmiiksi rakennetuille alueille.
JUKKA KOIVULA
Voimalinja
rakennetaan palvelemaan
tulevan ydin-
voimalan Olki-
luoto 4:n tarpeita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
