Suomalainen haluaa suomalaisen kiukaan
Suomalaisen työn liiton, Keskon ja lukuisten yritysten Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja laajenee rautakauppoihin.
Kampanja alkaa näkyä maaliskuun alusta K-raudoissa ja Rautioissa.
Suomalaisen työn liiton tilaaman tutkimuksen mukaan 44 prosenttia suomalaisista ostaa rautakaupassa useimmiten tai aina suomalaisen tuotteen.
Erityisesti kiukaiden ja puutavaran halutaan olevan suomalaisia. Tärkeätä kuluttajille on myös maalien, ovien, ikkunoiden, kirveiden ja hanojen kotimaisuus.
Tutkimuksessa ostotottumuksistaan kertoi 1 017 vastaajaa.
Puolet vastaajista valitsee ulkomaisen tuotteen hinnan takia.
”Suomessa panostetaan usein enemmän laatuun kuin volyymiin. Siksi kotimainen tuote ei aina ole halvin”, Rautakeskon markkinointijohtaja Raimo Jaakkola toteaa.
Neljäsosa vastaajista valittaa suomalaisten tuotteiden heikkoa saatavuutta.
”Pyrimme helpottamaan suomalaisten tuotteiden löytämistä kaupan valikoimasta. K-rauta- ja Rautia-ketjujen valikoimatuotteiden kokonaismyynnistä noin 65 prosenttia on suomalaisia tuotteita”, Jaakkola kertoo.
”Kauppiailla on myös mahdollisuus täydentää valikoimiaan paikallisten toimittajien tuotteilla.”
Jaakkolan mukaan eniten tuontitavaraa on laatoissa ja tapeteissa. Kuitenkin niitäkin on saatavilla kotimaisina.
”Kotitalouksien valinnoilla on merkittävä vaikutus rakennusalan työllistävyyteen”, toteaa Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja näkyi Lausalan mukaan viime vuonna menestyksekkäästi K-ruokakaupoissa, Anttiloissa sekä Kodin Ykkösissä.
Rakennusala, eli rakentaminen ja rakennustuoteteollisuus yhteensä, työllistää Rakennusteollisuus RT:n mukaan Suomessa noin 250 000 henkeä. Miljardin lisäostot rautakauppoihin antaisivat töitä 15 000 henkilölle vuodeksi, Lausala sanoo.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
