Yle: Tämän takia muusikko Pelle Miljoona viettää aikaansa yhä enemmän maaseudulla
Pelle Miljoona kertoo, että hän viettää aikaansa yhä enemmän tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Lapinjärvellä.Tänä vuonna 70 vuotta täyttävän muusikko-kirjailija Pelle Miljoonan koti Helsingin Kalliossa on samassa rakennuksessa yömajan kanssa.
Pelle on asunut Helsingin Kalliossa vuosikymmeniä. Tähän asti Pelle Miljoona on viihtynyt hyvin alueella, mutta nyt alfa-PVP-huume, joka tunnetaan paremmin kauppanimellä peukku, on muuttanut tilanteen.
Eräänä päivänä yömajan asukas oli paiskannut ruokansa lautasineen ulos yömajan neljännen kerroksen ikkunasta. Pahaksi onneksi ateria päätyi Pelle Miljoonan auton konepellille.
Aggressiivisuutta ja vainoharhaisuutta aiheuttavan muuntohuumeen käyttö on pääkaupunkiseudulla lisääntynyt. Ylen Kulttuurivieras-jutussa Pelle Miljoona kertoo, että hän on paennut tilannetta tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle Lapinjärvelle, josta hän on ostanut pienen punaisen tuvan jo kymmenkunta vuotta sitten.
Viime vuosikymmenet Pelle ja hänen puolisonsa ovat sahanneet Lapinjärven ja Kallion lisäksi Calangutessa Intian Goassa.
Pelle Miljoona on mukana Vain elämää -kaudella, jossa hän on esittänyt muun muassa Käärijän Cha-Cha-Chaan reggae-versiona.
Pelle Miljoona on Suomi-punkin ikoninen hahmo. Hänen ensimmäinen albuminsa julkaistiin jo vuonna 1978. Nyt on käynnistymässä 70-vuotisjuhlakiertue, joka polkaistaan käyntiin Pellen synnyinkaupungissa Haminassa 4.10.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




