Valio lakkauttaa Tampereen meijerin: Syynä viennin hiipuminen
48 henkilön työt toimipisteessä loppuvat.
Valion terminaalitoiminta jatkuu toistaiseksi Tampereella normaalisti. Arkistokuva. Kuva: Ari NakariValion Tampereen meijerissä kesäkuussa alkaneet yt-neuvottelut saatiin päätökseen. Niiden tuloksena Tampereen meijerin tuotannollinen toiminta päätettiin lopettaa syyskuun loppuun mennessä.
Neuvottelujen piirissä oli 52 tuotannon ja sen tukitoimintojen työntekijää ja toimihenkilöä. Työtehtävät Valion Tampereen toimipisteessä päättyvät 48 henkilöllä. Irtisanottavien lopullinen määrä selviää lähiviikkojen aikana, kun päätökset muihin yksiköihin siirtymisestä on tehty.
Lakkauttaminen johtuu vallitsevasta, heikosta markkinatilanteesta: Tampereella on pakattu vientiin meneviä erikoismaitoja, joiden valmistus ja pakkaaminen siirretään Valion Jyväskylän meijeriin.
Muutama henkilö jää hoitamaan kiinteistöjen kunnossapitoa, henkilöstöravintolapalvelua sekä siivousta.
Valion terminaalitoiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti Tampereella sekä Nekalassa että Lakalaivassa.
Meijerin kiinteistössä jatkavat toimintaansa Osuuskunta Länsi-Maito ja osuuskunnan tuottajamyymälä. Osuuskunnan palvelut maitotilayrittäjille säilyvät ennallaan.
Tampereen meijerin erikoisuus on ollut Valion perinteinen Kotijuusto. Kotijuuston valmistus jatkuu Valion Joensuun juustolassa, jossa on tarvittavat tilat siirrolle ja juuston valmistuksen osaamista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
