Nyt kannattaa tähytä tähdenlentoja
Perseidien tähdenlentoparvi näkyy tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin. Sen maksimin loppuosa ajoittuu ihanteellisesti Etelä-Suomen lyhyeen yöhön, eikä Kuukaan häiritse havainnointia loisteellaan, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa.
Tähdenlentoparven ennustettu maksimi on maanantaina 12. elokuuta kello 21.30–23.45. Parasta havaintoaikaa ovat yöt 11.–12.8. ja 12.–13.8. Pohjoisimmassa Suomessa yö on kuitenkin vielä liian valoisa ilmiön tarkkailuun.
Perseidit on vuoden runsaimpia meteoriparvia. Tähdenlentoja voi parhaimmillaan nähdä jopa 60 kappaletta tunnissa pilvettömällä taivaalla. Nasan uuden tutkimuksen mukaan perseidit tuottavat enemmän tulipalloja kuin mikään toinen vuosittainen meteoriittiparvi.
Perseidit ovat peräisin komeetta Swift-Tuttlen radalleen jättämästä pölystä ja sorasta. Maapallon kulkiessa pölyvanan läpi sen ainetta osuu ilmakehään, kuumenee ja hehkuu yötaivaalla tähdenlennoiksi kutsuttuina valoviiruina.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
