Märkyys riivaa osaa tiloista: "Ohraa ei tarvitse puida"
MT tiedusteli lukijoilta tiistaina, paljonko heillä on satanut. Vastaukset vaihtelivat rankkasateista sopiviin sateisiin ja kuivaan säähän.
Heidi Maijala Vaalasta jakoi MT:n sivulle tämän kuvankuluneen viikon sateista. Pahinta sadepäivää seuraavana aamuna ojat olivat edelleen tulvarajalla. Kuva: Heidi Maijala / FacebookPaikoitellen vettä on satanut rankasti. Vaalan Veneheitossa on Heidi Maijalan mukaan saatu vettä suuret määrät: kahdeksassa päivässä peräti 120 milliä. Rankat sateet ovat myös verottaneet satoa:
"Pahimman kuuron aikaan tuli vettä parissa tunnissa 36 milliä, ja ojat tulvivat pelloille. Viljasadosta on menetetty ainakin 60 prosenttia."
Pietarsaarelainen Fredrik Hemgård toteaa kuvitelleensa viime kesän olleen pahin mahdollinen märkyyden puolesta, mutta näemmä sitäkin huonommin voi mennä.
"Ohraa ei tarvitse tänä vuonna puida. Vaikka pellot on hyvin ojitettu, en ole kertaakaan 25 vuoteen ollut heinänteon suhteen näin epätoivoinen. Yritin keskiviikkona niittää nurmia mutta oli pakko lopettaa. Hyvä kun nelivedolla pääsi pellolta pois."
Märkyyshavaintoja kertyi nimen omaan Pohjanmaan rannikolta. Nurmonjoki on jo tulvarajalla Etelä-Pohjanmaalla.
Keski-Pohjanmaan rannikolla kesäkuun 7:nnestä heinäkuun 7:nteen satoi 172 milliä, raportoi Eeva-Liisa Luoto.
Mustasaaressa on satanut vähintään joka toinen päivä kesäkuun puolesta välistä lähtien, Joutsin tilan väki arvioi.
"Kuivaheinän suhteen tilanne näyttää toivottomalta, seuraavat kymmenen päivää on luvattu vettä lähes joka päivä. Kuivaamme heinän pellolla, joten 3–4 päivän poutajakso tarvittaisiin."
Myös Keski-Suomessa on Janne Kuivakankaan mukaan tullut vettä joka päivä kaatamalla. "Riittää jo..."
Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, kuten myös MT:n kasvukausikatsaus raportoi keskiviikkona.
Seija Lemiranta Laitilasta ihmetteli keskiviikkona MT:n seinällä kesän erilaista jakautumista. Liian sateen kanssa ei ole ollut ongelmia.
Myös Eurasta Marita Vieno kertoo, että kesä-heinäkuussa on tullut kolme kertaa 13—15 milliä ja nyt muutama millin kuuro.
Sanna Piippo Pulkkilasta puolestaan kertoo, että sateita ei ole tullut viikkoon.
Hevosten heinänteko on silti aloittamatta, koska ukkosta on luvattu jokaiselle päivälle. Ukkospilvet ovat kiertäneet ohi, hän harmittelee.
"Paarmoja on tänä kesänä enemmän kuin "naismuistiin" ja äkäisiä ovat pirulaiset."
Siuntion Kynnarissa vettä satoi erityisesti maanantain ja tiistain välisenä yönä, Owe Malmström kertoo. Tuulta ja aurinkoa on kuitenkin riittänyt, joten liika märkyys ei vielä haittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
