Suljettujen kaivosalueiden päästötvoivat jatkua vuosikymmeniä
Kaivospaikoilta voi valua ympäristöön haitallisia päästöjä vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen. Mikrobit jatkavat metallien liuottamista jätekivestä, jos tarjolla on vettä ja happea ja ympäristö kemiallisesti sopiva.
Kaivostoiminnan vastuuvalvoja Mari Heikkinen Pohjois-Karjalan elykeskuksesta kertoo jälkipäästöjen alkavan tyypillisesti 20–30 vuotta kaivoksen sulkemisesta.
Kaivosten turvalliseen sulkemiseen pitäisi varautua jo ennen toiminnan aloittamista, koska ongelmien korjaaminen jälkikäteen on hankalaa.
Prosessi käynnistyy, kun patojen suotamisesta johtuva veden pinnan lasku altistaa alueelle läjitetyn murskeen ja rikastushiekan ilmakehän hapelle.
Ympäristön ollessa kemiallisesti sopiva sadevesi synnyttää rikkihappoa tuottavan reaktion, joka muuttaa ympäristön riittävän happamaksi metallien sekä muiden haitallisten aineiden liukenemiselle.
Tapahtumaketjua tehostavat mikrobien aiheuttamat reaktiot, joita hyödynnetään kaivostoiminnassakin esimerkiksi Talvivaarassa.
Ympäristöriski on merkittävä, koska jätekiven päästöpotentiaali on usein suuri ja liukenemista tapahtuu murskatussa kivessä valtavalla pinta-alalla. Ongelmaa pahentaa metallien tuottaminen heikoista esiintymistä, jossa jätekiveä syntyy erityisen paljon.
”Riskiä lisää myös maan pinnan rikkominen laajalta alalta kiviaineksen saamiseksi teiden ja patojen rakennukseen”, Heikkinen sanoo.
Pohjois-Karjalan elykeskuksen alueelta Heikkinen mainitsee esimerkkeinä 1989 suljetun Keretin sekä vuonna 1986 suljetun Hammaslahden kaivokset.
Viimeksi mainittu tuottaa hapanta, metallipitoista valumaa niin paljon, että viranomaiset harkitsevat kaivosyhtiön velvoittamista vesienkäsittelyyn.
Päästöt näkyvät alapuolisissa vesistöissä kohonneina metallipitoisuuksina, sameutena ja suurena sähkönjohtokykynä. Kalakuolemia ei ole havaittu mutta kaloille turvalliseksi määritelty alumiinipitoisuus, 40 mikrogrammaa litraa kohden, ylittyy.
Heikkinen haluaisi sitouttaa yhtiöt kaivoksen turvalliseen sulkemiseen nykyistä tehokkaammin jo ympäristölupia myönnettäessä.
”Oikea aika suunnitella kaivoksen sulkeminen on ennen sen toiminnan aloittamista. Ongelmaa on vaikea hallita jälkikäteen jätekivimassojen lojuessa jo paikoillaan.”
Koska kaivospaikalla ei ole sulkemisen jälkeen mahdollisuutta aktiiviseen vesienkäsittelyyn, on jätekivikasat suojattava hapelta ja sadevedeltä.
Yksi mahdollisuus on peittää nämä tiiviillä moreenikerroksella, jonka suojaavaa vaikutusta tehostaa pinnalle syntyvä kasvillisuus. Orgaanisen aineen lahoaminen kuluttaa happea, mikä auttaa kasan pysymistä hapettomana.
Pelkkä kansi ei kuitenkaan riitä koska kasa voi kastua myös alhaaltapäin kapillaari-ilmiön nostaman veden takia. ”Eräässäkin tapauksessa peittäminen lähinnä tehosti kasan pysymistä kosteana samalla kun mikrobit saivat riittämiin happea sen suojaamattomista sivuista.”
”Jätekivi pitäisikin kapseloida kauttaaltaan, mikä on huomioitava jo ennen kasojen syntymistä.”
Koska kapselointi on kallista, jotkut kaivosyhtiöt ovat alkaneet jo rikastaa haitallisia aineita pienentääkseen jätteen määrää. Heikkinen haluaisi velvoittaa yhtiöt tähän jo ympäristöluvassa.
Tiiviin kapseloinnin haittapuoli on se, että päästöriski jatkuu edelleen.
Kapseliin voi tulla ajan myötä vuotoja, minkä lisäksi aluetta voidaan tarvita myöhemmin muuhun käyttöön. Jossain tapauksissa Heikkinen pitääkin parempana ratkaisuna haitallisten aineiden pientä vuotamista, joka ei ylitä ympäristön kantokykyä, mutta ratkaisee lopulta ongelman kokonaan.
Parhaassa tapauksessa jätekivi ja rikastushiekka voidaan varastoida kaivoskuiluun, joka pysyy veden peittämänä ilman patojakin. Ratkaisu ei kuitenkaan ole mahdollinen kaikilla kaivospaikoilla.
”Jokainen alue ja kaivos on erilainen, minkä takia ratkaisutkin ovat tapauskohtaisia.”
Koska kaivosten sulkemiseen ei kiinnitetty aiemmin mainittavaa huomiota, retuperälle jätetyistä kaivospaikoista on paljon kokemusta.
Monessa tapauksessa päästöt ovat lähteneet rajuun nousuun jätekivikasojen paljastuttua mutta rauhoittuneet yhtä jyrkästi muutaman vuoden kuluttua.
Sadevedelle ja hapelle altistuneet kerrokset ovat tällöin luovuttaneet sen, mikä mahdollista.
HEIKKI JAAKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
