Kuka ruokkisi Kiinan?

Kiina on ollut lihantuotannossa melko omavarainen, mutta kulutus kasvaa. Kiinalaiset syövät jo nyt puolet maailman sianlihasta. EU-maiden sianlihan viennistä neljännes suuntautuu Kiinaan. Eija Mansikkamäki Kuva: Viestilehtien arkisto

Kiinan kansantuote kasvaa vauhdilla, samoin edelleen myös väestö. Sen sijaan ruuantuotanto jää tulevina vuosina jälkeen molemmista.

Tuontiriippuvuus on jo 13 prosenttia, maidossa riippuvuuden ennustetaan kasvavan 20 prosenttiin. Kiina luopui viime vuonna jopa riisin omavaraisuustavoitteesta. Maailman öljykasveista maa ostaa yli puolet.

Viljan kysyntä kasvaa tulevaisuudessa, koska lihan- ja maidonkulutus lisääntyvät.

Kiinan pinta-ala on maailman kolmanneksi suurin, mutta viljelymaata on vain 0,1 hehtaaria asukasta kohti. Sekin kutistuu: on liian kuivaa, märkää, kuumaa, kylmää. On ilman, veden ja maaperän saasteita. Maata jää rakentamisen alle, sillä kaupunkeja ja jättisatamia nousee tiheään.

Ei ihme, että viljelymaaksi on ostettu jopa Ranskan kokoinen pläntti Afrikan mantereelta.

Väestö on nuorta ja pakkautuu miljoonakaupunkeihin. Internetin käyttö vyöryy. Ruoka klikataan kotiin: illalla tilattu on aamulla ovella. Ruokaa pitää olla, paljon ja lähellä.

Näyttää siltä, että Kiinassa kaupankäynti on hypännyt suoraan toreilta verkkoon. Erään kyselyn mukaan kaksi kolmesta kiinalaisnaisesta hoitaa ostoksensa mieluummin verkossa kuin kivijalkakaupassa.

Kuinka tällainen ruokayhtälö ratkaistaan? Kuka Kiinan ruokkii? Tätä kysyi kestävään maailmantalouteen tähtäävän Worldwatch-instituutin perustaja Lester R. Brown jo 19 vuotta sitten.

Suomalaisille kiinalaisessa ongelmassa kiiluu tietenkin bisneksen siemen.

Maahan näyttäisi uppoavan paitsi ruokaa myös traktoreita, cleantechiä eli puhdasta ja puhdistavaa teknologiaa, uusiutuvaa energiaa ja kosolti koulutusta.

Kaikkea tätä viedään jo. Suomi on EU-maista kokoonsa nähden vahvimmin läsnä Kiinassa.

Kiina on Suomen seitsemänneksi tärkein vientimaa ja neljänneksi suurin tuoja.

Kiina kuluttaa puolet maailman sianlihasta. EU-maiden viennistä neljännes suuntautuu Kiinaan.

Suomen ruokavienti on vasta viriämässä. Jos kiinalaiset innostuisivat tosissaan meidän possuistamme ja broilereistamme, jäisimme itse kaluamaan luita.

On ehkä onni, että suuri osa kiinalaisista syö yhä vatsansa eikä mielensä vuoksi. Joitakin toki kiinnostavat puhtaus, laatu ja turvallisuus ja jotkut tarkistavat lihapaketista rodun, gm-puhtaan viljaruokinnan ja hormonittomuuden. Silti kysyntä kohdistuu perusravintoon, halvalla hinnalla.

Kiinan kasvun haaste tiivistyy lihaan: maa janoaa proteiinia. Halutaan sikaa, siipikarjaa ja maitojauhetta.

Suomalaiset ovat jo mukana kansainvälisessä ruokabisneksessä viemällä sianlihaa bulkkihintaan aasialaisille vapaakauppa-alueille.

Tähtäin on kuitenkin korkeammalla: jos laadusta maksettaisiin muutama prosentti lisää, suomalaisviljelijä saisi joitakin senttejä paremman kilohinnan tuotteestaan.

Toivoa on. Kun talous kasvaa, palkat nousevat, ostovoima paranee ja ihmiset haluavat polkupyörän sijaan auton, tukevamman asunnon ja parempaa ruokaa. Suomalaiset saavat myytyä betonielementtejä, hissejä ja lihaa.

Kiinan talouskehityksen voisi olettaa tarttuvan muihinkin.

Kiina on nyt maailman suurin maa, Intia hönkii niskaan: vuonna 2028 kummassakin on lähes 1,5 miljardia ihmistä. Sen jälkeen Kiinan käyrä kääntyy alas. Nopeimmin väestö kasvaa Afrikassa ja siellä Nigeriassa.

Kiinalaiset koettavat itsekin kuroa umpeen kysynnän ja tuotannon aukkoa. Miljoonia takapihapossuja riivaa kuitenkin suu- ja sorkkatauti, muuta tuotantoa epäpuhtaudet, jopa myrkyt.

Paljon kertonee ravintolan mainos kadulla, ettei se käytä jäteöljyä ruuanlaitossaan.

Kopiointitaidoistaan tunnetut kiinalaiset hakevat nyt kiivaasti oppia muilta.

Tanskalaiset ovat vieneet Kiinaan sekä sikaloita että sianlihaa.

Suomalaiset aikovat rakentaa mallimaatilan Pekingin lähelle. Joukoittain kiinalaisia opiskelee maataloutta Helsingin yliopistossa.

Kiinalaiset ovat oppineet paljon muutakin, etenkin rakentamista: he myyvät kauppakeskuksia, ydinvoimaloita ja luotijunaratoja ympäri maailmaa, esimerkiksi Moskovan ja Pekingin välille. Afrikasta on haalittu paitsi maata, myös kaivoksia.

Kaupoissa painavat perinteet ja suhteet: vaikka muu EU katsotaan bse-alueeksi, unkarilainen naudanliha sai ilmeisesti vanhan Silkkitien peruja vientiluvan Kiinaan.

Siksi Suomikin kai muistuttaa Kiinassa käydessään, että olimme ensimmäinen kauppasopimuksen solminut länsimaa. Sopimus tehtiin vuonna 1953.

EIJA MANSIKKAMÄKI

MT keräsi tietoja eri lähteistä

seuratessaan suomalaisten

elintarvikeyritysten vientimatkaa Kiinaan tammikuussa.

Avaa artikkelin PDF