Unionin jäsenmaat vakuuttavat pitkäaikaista tukea Ukrainalle – Petteri Orpo haluaa päätökset rahoituksesta vuoden loppuun mennessä
Suvantovaihe konkreettisten Ukraina-tukipäätösten saavuttamisesta oli laajalti tiedossa jo ennen poliittisten johtajien huippukokousta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) katsoo, että konkreettiset rahoituspäätökset Ukrainan tukemiseksi pitäisi saada aikaiseksi vuoden loppuun menessä. LEHTIKUVA/AFP.EU-maiden poliittiset johtajat päätyivät perjantaina vakuuttamaan pitkäaikaista tukea Ukrainalle, vaikka konkreettiset päätökset Ukrainan pitkän linjan tuesta jäävät tuonnemmaksi.
Suvantovaihe konkreettisten Ukraina-tukipäätösten saavuttamisesta oli laajalti tiedossa jo ennen poliittisten johtajien huippukokousta. Lähi-idän tilanteen eskaloituminen on kuitenkin aiheuttanut Brysselissä ja jäsenmaiden pääkaupungeissa huolta siitä, hautautuuko Ukrainan asia etenkin julkisuudessa tuoreemman kriisin varjoon.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel vakuutti, että jäsenmaissa asia ei unohdu.
”Ukraina on prioriteetti meille ja se pysyy prioriteettina. Olemme päättäneet jatkaa taloudellisen tuen tarjoamista, ja se on linjassa keskustelun kanssa, jonka kävimme eilen rahoituskehyksen puolivälitarkastelusta”, Michel sanoi.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) katsoo, että konkreettiset rahoituspäätökset Ukrainan tukemiseksi pitäisi saada aikaiseksi vuoden loppuun menessä. Ukrainan tukemiseen olisi tarkoitus varata 50 miljardia EU:n pitkäaikaisen rahoituskehyksen välitarkastelussa, minkä lisäksi Euroopan rauhanrahastoon olisi tarkoitus luoda 20 miljardin euron potti muun muassa jäsenmaiden Ukrainalle toimittavan tappavan avun korvaamiseksi.
”Rahoituskehys pitää pystyä päättämään joulukuussa. Koska siinä on tämä Ukrainan tuki”, Orpo sanoo.
Myös rauhanrahastosta tulisi saada päätettyä rahoituskehyksen välitarkastelun kyljessä, hän lisää.
Kolmas keskeinen prosessi on EU:n laajeneminen.
”Totta kai tavoite täytyy olla, että pystyttäisiin tekemään siitä etenemisestä päätös joulukuussa”, Orpo sanoi.
EU-komissiosta odotetaan marraskuussa raporttia, jossa käydään läpi EU:n porstuassa odottelevien maiden edistymistä jäsenyystavoitteidensa kanssa. Raportti edeltää päätöstä siitä, voidaanko joidenkin maiden kanssa edetä jo konkreettisiin jäsenyysneuvotteluihin.
Brysselin diplomaatti- ja poliitikkopiireissä on ollut syksyllä vahvaa uskoa siihen, että varsinaiset jäsenyysneuvottelut Ukrainan kanssa avataan komission raportin jälkeen.
EU löysi nopeasti yhtenäisyytensä Venäjän Ukrainassa laajentaman hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Heikoimmin tuohon tarinaan ovat sopineet Unkarin pääministerin Viktor Orbanin liikkeet.
Viime viikolla Euroopassa seurattiin kättelykuvia, kun Orban tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin Kiinassa. Torstaina huippukokoukseen saapuessaan Orban perusteli toimintaansa sillä, että yhteys Venäjään täytyy säilyttää ja kyse on strategiasta rauhan saamiseksi.
”Olemme ylpeitä tehdessämme sen”, Orban sanoi.
Puhe istuu huonosti jäsenmaiden yhteisiin linjauksiin, jossa on painotettu ja painotetaan tämänkin huippukokouksen jälkeen EU:n pitkäaikaista tukea Ukrainalle ja Ukrainan oikeutta sen kansainvälisesti tunnustettuihin rajoihin. Orpon mukaan Orbanin toiminta nousi keskusteluun.
”Kyllä siinä nousi esille Orbanin tapaaminen Putinin kanssa, ja siitä ei luonnollisesti pidetty.”
Omaa jännitystään liittyi siihenkin, että Slovakian tuore pääministeri Robert Fico oli myös huippukokouksessa ensimmäistä kertaa tällä pääministerikaudellaan. Fico on sanonut lopettavansa Slovakian sotilaallisen avun Ukrainaan.
Orban ja Fico julkaisivat Twitterissä yhteiskuvan kokouksesta. Vasta aika näyttänee kuitenkin Ficon kompromissikyvyn kokoushuoneiden sisällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

