Marttila moittii esitystä suutariksi
”Hallituksen maataloudelle esittämä 20 miljoonaa lisäbudjetissa on täysin riittämätön”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo. ”Esitys jäi suutariksi.”
Lisäksi Marttila on huolissaan ensi vuoden puukaupasta. Ylimmän pääomaveron korotus ei kannusta myymään puuta isoissa erissä. Korotus iskee myös pienituloisiin, koska puun myyntiä verotetaan pääomatulona.
Marttilan mukaan odotukset maatalouden kriisipaketista olivat isommat.
”Uskoimme, että nimenomaan hallituspuolueet ymmärtävät maatalouden tilanteen. Viime viikkojen keskustelu näyttää säikäyttäneen ministerit.”
Marttila syyttää hallitusta ja EU-komissiota vastuun välttelystä. Maatilojen maksuvalmiusongelmiin nähden kummankin toimet ovat täysin alimitoitettuja. ”Näköpiirissä ei ole kriisin loppua. Näihin asioihin joudutaan palaamaan vielä useaan kertaan.”
”Hallitukselta vaaditaan nyt erittäin tiukkaa edunvalvontaa Brysselissä, jotta Suomi saa EU:n kriisipaketista sen, mikä meille kuuluu. Venäjän toimet purevat Suomeen ihan eri tavalla kuin kauempana rajasta oleviin maihin.”
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
