Liikenneministeri: Tervala ei hoitanut töitään
Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan epäluottamus Liikenneviraston pääjohtajaa Juhani Tervalaa kohtaan syntyi yli vuoden aikana.Ministeri kertoo menettäneensä luottamuksensa Tervalaan täydellisesti, koska tämä hoiti tehtäviään epäasiallisesti eikä noudattanut kirjallisestikaan annettuja ohjeita. Kyllösen mukaan Tervalalle annettiin toistuvia huomautuksia.
Kyllönen korostaa, että luottamuspulaa ei aiheuttanut mikään yksittäinen asia. Kyse oli kokonaisuudesta, jonka osia olivat kehäradan ongelmat, valtatie 8:n selvitystyö ja Lusi–Mikkeli-tie. Ministerin mukaan Tervalaa ei epäillä mistään rikoksesta.
"Useampi asia pidemmällä aikavälillä on johtanut täydelliseen luottamuksen menetykseen", Kyllönen sanoi liikenneministeriössä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Tervala on vuosien varrella ottanut julkisuudessa aktiivisesti kantaa eri asioihin. Pitkän virkauran tehneen miehen olisi Kyllösen mielestä pitänyt paremmin tuntea viraston johtajan ja ministerin roolit.
"Valitettavasti nämä roolit ovat menneet sekaisin."
Tervala ilmoitti aamulla eroavansa tehtävästään, koska hänellä ei ole enää ministerin luottamusta. Hän palaa rakennusneuvoksen virkaan liikenne- ja viestintäministeriöön ensi vuoden alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

