LähiTapiola teki roiman tulosparannuksen: 725 miljoonaa euroa vuodessa
Yhtiö luopui S-Pankista ja siirsi rahastot Seligsonille, joka on nyt kokonaan LähiTapiolan omistama.LähiTapiola-ryhmän kokonaistulos oli tammi–kesäkuussa 515 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden alkupuoliskolla oli 210 miljoonaa euroa miinuksella, joten parannusta tuli vuodessa noin 725 miljoonaa euroa.
Yhtiön mukaan kehitykseen vaikuttivat eniten hyvät sijoitukset, kannattavat vakuutukset sekä liikekulujen alentuminen.
Viime vuoden kehno alkuvuoden tulos johtui ennen kaikkea heikentyneestä sijoitusten tuotoista osakemarkkinoiden romahdettua.
Pääjohtaja Juha Koposen mukaan korona on näkynyt edelleen yhtiössä siten, että henkilövakuutuksista korvataan aiempaa vähemmän ja kulujen määrä on pienempi.
Ryhmän yhdistetty kulusuhde eli korvaus- ja muiden kulujen suhde vakuutusmaksutuottoihin parani 85 prosenttiin, kun se viime vuoden alkupuolella oli 95 prosenttia.
Vakuutusmaksutuloa yhtiö sai vahinkovakuutuksesta 832 miljoonaa euroa, se pieneni 2,5 prosenttia sekä henkivakuutuksesta 244 miljoonaa euroa, jossa oli kasvu 9 prosenttia.
Vahinkoensivakuutuksen maksutulo kasvoi 2,5 prosenttia. Koposen mukaan LähiTapiola-ryhmän asiakaspysyvyys on ollut ennätyksellisen korkealla koko pandemian ajan.
LähiTapiolan vakavaraisuus säilyi Koposen mukaan vahvana. Se oli 174 prosenttia, eli liki sama kuin vuotta aiemmin (175 prosenttia).
Vahinkovakuuttamisen tehokkuutta mittaava ryhmän toimintakulusuhde oli 27,9 prosenttia, toimintakulut laskivat vertailukaudesta 6,6 prosenttia.
Henkilövakuutusten korvausmäärät ovat korona-aikana pysytelleet normaalia pienempinä.
Myrskyvahinkoja on Koposen mukaan korvattu erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Seligsonin liiketulos on parantunut alkuvuonna. LähiTapiola-ryhmä sai keväällä haltuunsa rahastoyhtiö Seligson & Co:n kokonaan.
Keväällä LähiTapiola-ryhmä sopi S-Pankin ja FIM Varainhoidon kanssa LähiTapiola-rahastojen siirtymisestä Seligsonille loppuvuoden aikana.
LähiTapiola luopui samassa yhteydessä 23,5 prosentin omistusosuudestaan S-Pankissa.
Vahinkovakuutuskorvauksina yhtiö maksoi alkuvuonna 359 miljoonaa euroa eli saman verran kuin viime vuonna. Lisäksi asiakkaille hyvitettiin keskittämisetuina 47 miljoonaa euroa sekä vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 17 miljoonaa euroa.
Henkivakuutuksista asiakkaille maksettiin korvauksia yhteensä 189 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

