Sotessa asiakkaalla valinnanvapaus vuodeksi kerrallaan
Hallitus kertoi keskiviikkoiltana sote-uudistuksen valinnanvapauden yksityiskohdista.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan ensi vaiheessa noin neljäsosa kaikista sote-rahoista on valinnanvapauden piirissä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULIValinnanvapaus koskee pääosin perustason palveluja, mutta soveltuvin osin erikoistason palveluja.
Sote-palvelujen valinnanvapaus aiotaan toteuttaa neljällä eri tavalla. Ensimmäinen taso on niin sanottu suoravalinta peruspalveluissa.
Ihminen sitoutuu valitsemaansa hoitopaikkaan kerrallaan vuodeksi. Maakunnan luvalla hoitopaikkaa voi vaihtaa kesken.
Käyttöön tulee myös kaksi erilaista seteliä, joilla täydennetään sekä perus- että erityistason palveluja. Maksuseteli vastaa nykyistä maksusitoumusta, jolla voi hakeutua esimerkiksi fysioterapiaan.
Toinen on asiakasseteli, joka tulee erityistason palveluihin. Se on nykyisen palvelusetelin kaltainen.
Lisäksi ihmisellä on mahdollisuus maksaa palvelusetelin päälle ylimääräistä, jos hän valitsee hoitopaikan johon seteli ei riitä maksuksi.
Käyttöön tulee myös niin sanottu henkilökohtainen budjetti, jolla tuetaan etenkin ikääntyneiden ja vammaisten palveluntarvetta.
Valinnanvapauden ensimmäinen vaihe tulee voimaan vuoden 2019 alusta, ja laajenee vaiheittain.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan ensi vaiheessa noin neljäsosa kaikista sote-rahoista on valinnanvapauden piirissä. Rehulan mukaan kun muutos on valmis ja esimerkiksi markkinat on luotu, valinnanvapaudessa liikkuu jo kaksi kolmesta sote-eurosta.
Rehulan mukaan sote-uudistus merkitsee terveyspalvelun tarvitsijalle, että puhelimeen vastataan ja lääkäriin pääsee. Valtion ja kuntien kannalta avainasia on, että uudistus taittaa sosiaali- ja terveysmenojen nousun.
Ensihoidosta vastaa maakunta. Sitä täydennetään palvelukokonaisuuksilla, joita kilpailutetaan. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti vakuutti, että valinnanvapaus tulee koko maahan, ja tilaa on myös keskisuurille ja pienille yrityksille.
Kaikissa 18 maakunnassa on jatkossa oma pelastuslaitos, sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoi. Tällä hetkellä alueellisia pelastuslaitoksia on 22.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
