MTK ja elinkeinoelämävastustavat lakia
MTK:n metsäasiantuntijan Lea Jylhän mielestä ilmastolaki ei toisi mitään lisäarvoa nykyisiin toimiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Hänen mielestään tavoitteet ja niistä raportointi on jo sisällytetty hyvin toimialakohtaisiin suunnitelmiin.
”Laki toisi vain turhaa byrokratiaa, jäykkyyttä ja jopa kustannustehottomuutta järjestelmään.”
Jylhä huomauttaa, että keinot maa- ja metsätalouden päästöjen vähentämiseksi kehittyvät koko ajan. Siksi keinovalikoimaa on turha nuijia jäykkään lakiin.
Jylhä myös pelkää, että ilmastolain avulla Suomen maa- ja metsätaloudelle ajetaan tiukempia päästövähennysvelvoitteita kuin mitä kansainväliset sitoumukset edellyttävät.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Mikael Ohlström on MTK:n kanssa samoilla linjoilla. Hänen mielestään ilmastolakia ei tulisi ottaa käyttöön Suomessa.
”Kansallisessa ilmastopolitiikassa toteutetaan jo EU:n vuodelle 2020 asetetut velvoitteet. Päästökauppasektorilla päästöjä vähennetään EU:n yhteisessä päästökaupassa ja päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla on ohjauskeinoja päästöjen vähentämiseksi”, Ohlström linjasi lokakuun alussa YM:n sidosryhmille järjestämässä tilaisuudessa.
KATJA KOLJONEN
Laki toisi
vain turhaa byrokratiaa,
jäykkyyttä ja
jopa kustannustehottomuutta
järjestelmään.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
