Tilan työt liikuttavat – moni lenkkeilee silti
Viikon kysymykseen vastanneiden ylivoimainen enemmistö huolehtii kunnostaan liikkumalla tavalla tai toisella. Liikkumattomaksi ilmoittautui vain 7 prosenttia.
Vastaajista 28 prosenttia ilmoitti harrastavansa liikuntaa muutaman kerran viikossa. Päivittäin liikuntaa harrastavia oli 17 prosenttia.
24 prosenttia vastasi suosivansa vapaa-ajan hyötyliikuntaa, ja 23 prosenttia arvioi liikkuvansa tarpeeksi töissä.
Työssä liikkuvista kaikki kommentoineet olivat maanviljelijöitä. Liikunnallisesta ammatista huolimatta moni viljelijäkin urheilee. Tilallisille tulevat myös kodin ja pihan hoito työssä liikkumisen päälle.
”Lypsykarjatilallisena parsinavetassa hyötyliikuntaa päivittäin reilu 6 tuntia, siihen muut hyötyliikunnat: nurmikon leikkuu, talvella lumitöitä. Lisäksi 3–4 kertaa viikossa sauvakävelyä noin tunnin verran”, ilmoittaa pöllö.
Pöllön tapaan myös Harrikkakuski urheilee viljelijän työn ohella.
”Viljelijänä liikun jo työn puoleen aika monipuolisesti päivittäin, mutta tehostan tuota liikkumista polkupyörällä ja sauvakävelemällä. Talvella teen pieniä hiihtolenkkejä, kun kyläseura ajaa moottorikelkalla latuja meidänkin tilan maiden kautta.”
Hyötyliikunnan nimeen vannovista muutama mainitsi polttopuiden pilkkomisen. Nimimerkki Stihlinsoittajan savotasta riittää puita yli oman tarpeen.
”Metsän raivausta, polttopuiden tekoa, vaikka en edes itse niitä tarvii. Koska metsiä ja pellon vieriä on joka tapauksessa raivattava, teen niistä halkoja ihmisten iloksi. Tämä on minun vapaaehtoista työtä. Tänäkin vuonna tehnyt pihaan tarvitsijoita odottamaan 60–70 mottia halkoja. Tämä on parempaa ja halvempaa kuin lasikaapissa polkupyörällä polkeminen tai leikkisoutulaitteilla soutelu. Saa raitista ilmaa ja hyvän mielen.”
Viljatilallisella on vinkki lapsiperheille: ”Lasten ollessa ihan pieniä vedin heitä perässäni ahkiossa valjaiden kanssa hiihtoladuilla, kyllä kunto koheni!”
Jtk pyöräilee lähes kaikki matkansa.
”Todella ajokelvottomia kelejä on hyvin harvoin. Vuodessa kertyy noin 10 000 kilometriä.”
Liikuntaharrastuksista useimmin mainittiin kävely, mutta nimimerkki Eläkeläinen harrastaa montaa lajia.
”Käyn kansalaisopiston pilateksessa ja kuntosalilla. Omistan soutulaitteen, jolla soudan pari kertaa viikossa. Venyttelen iltaisin ja teen kotitöitä ja puutarhatöitä ja metsän raivausta eli hyötyliikuntaa.”
Seuraavaksi tiedustelemme, miten olet pärjännyt koneostoksilla. Oletko saanut tarvitsemasi koneet ja laitteet sopivaan hintaan? Kaduttaako jokin hankinta? Voit vastata ja kertoa kommentissa kokemuksistasi osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
