Analyysi: Aluekehityksen suunta muuttui koronan myötä – päättäjien kannattaisi nyt seurata nuorten naisten liikkeitä

Mistä Suomessa keskusteltiin ennen? Vielä alkuvuodesta aluekehitys, muuttoliike ja kaupungistuminen olivat median vakioaiheita.

Keskustelussa oli outo henki. Aluekehitys typistyi siinä seutujen väliseksi pudotus­peliksi. Siinä menestyisi jatkossa vain muutama kaupunkiseutu, joka vetovoimallaan pystyy houkuttelemaan nuoria aikuisia. Kaikki muut seudut joutuisivat tyytymään mopen osaan.

Tätä kuvaa moni yritti toki monipuolistaa muistuttamalla, että kasvu- ja muut seudut ovat riippuvaisia toisistaan. Että muiden kuin kasvuseutujen merkitys viennin, energian, ruuan, matkailun ja ilmastotarpeiden kannalta on suuri. Että vain neljännes Suomesta on väestöltään taantuvaa aluetta, kun otetaan huomioon monin paikoin runsas kausiväestö.

Keskustelua sävytti silti se, että suurten kaupunkiseutujen kasvu näyttäytyi väistämättömänä, talouden voimien ja ihmisten omien valintojen summana.

Koronan myötä nämä käsitykset ja monet ennusteet ovat äkisti vanhentuneet. Kaupungit eivät lähivuosina juuri kasva. Muuttoliike on vähissä, maahanmuutto myös. Talouden lama iskee pahiten kaupunkiseutujen palveluvetoiseen työllisyyteen.

Kaupungit eivät tunnu vetovoimaisilta, kun niiden elämäntyylin tunnusmerkit ovat vähissä. Pakkoraossa tehty digiloikka on paljastanut, että suuri osa kaikesta työstä on tehtävissä etänä missä vain, paikasta riippumatta.

Mutta minkälaisia pitkäaikaisvaikutuksia korona voi saada aikaan Suomen ja aluekehityksen kannalta? Karttaa ei ole, mutta maisemaa voidaan lukea.

Suomessakin fokus on nyt kriisin hoidossa ja talouden elvytyksessä, vasta sen jälkeen on velka- ja rakennepulmien vuoro. Eri tahojen elvytyskeinot ovat yllättävänkin samansuuntaisia, pyrkien – vihdoinkin – talous- ja kestävyyshaasteiden ratkomiseen rinnakkain.

Investointilistalla ovat muun muassa uusiutuva energia, energiatehokkuus, raiteet, vähähiilinen tuotanto sekä osaamisen ja koulutuksen lisääminen. Panostusten on syytä osua moniin kohteisiin pitkin maata, jotta eri seutujen potentiaali, resurssit ja osaamis­varanto saadaan paremmin käyttöön.

Moni toimiala joutuu tehostamaan ja uudistamaan toimintaansa. Etätyötä ja digiloikkaa käytetään siinä isosti, myös tila- ja matkakulujen karsimiseen. Samaa tullaan näkemään hallinnossa. Osa tietotyöstä katoaa, osa siirtyy muualle, uuttakin syntyy. Moni vaihtaa alaa, osa paikkakuntaakin.

Sote- ja koulutussektori mullistuvat eniten. Hoiva- ja koulutustarpeet ovat kasvussa. Osaamistasoa ja digitaitoja pitää lisätä. Kulujen kasvua pitää hillitä ja palvelujen saatavuutta parantaa. Etäopetuksen ja -terveyden ratkaisut otetaankin laajasti käyttöön. Ammatti- ja korkeakoulutuksessa siirrytään osin etänä ja monessa paikassa tehtävään täsmä- ja lisäkoulutukseen.

Missä määrin nämä kehityskulut muuttavat aluekehitystä? Vaikutus riippuu siitä, miten ja minne politiikka ja ihmisten valinnat lopulta painottuvat. Keskeistä nyt vauhdittuvassa kehityksessä on, että se haastaa nykyisen paikka- ja keskusriippuvuuden. Tämä mahdollistaa erilaisia valintoja asuinpaikan ja elämänraamien suhteen.

Minkälaiset seudut hyötyvät? Nuoret naiset ovat tunnetusti pääosassa muuttoliikkeessä. He tekevät (paluu)muuttopäätöksiä omien kokemusten ja sen mukaan, ovatko seudun ilmapiiri, työmarkkinat sekä koulutus- ja kulttuuritarjonta heille suotuisat. Jos päättäjät eri tasoilla haluavat edistää maan eri seutujen kehitystä, naisten ja nuorten näkökulmasta tehty alue- ja elinkeinopolitiikka olisi parhaimpia keinoja.

Kirjoittaja on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.