Jouluruokakauppa käy vinhasti
Helsingin keskusta oli perjantaina täynnä jouluvilinää. Jouluun arvioidaan kuluvan 550 euroa henkilöä kohti. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoRuokaa ja juomaa ostetaan tänä jouluna todennäköisesti vähintään viime vuoden malliin, vaikka ajat ovat tiukat, päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi.
Vaikka esimerkiksi Nordean kyselyissä arvioidaan, että kuluttajat käyttävät tänä vuonna jouluostoksiin vähemmän rahaa kuin viime vuonna, ei taantuma ole Luodon mukaan päivittäistavarakaupassa näkynyt.
Marraskuussa päivittäistavarakauppa kasvoi 2,3 prosenttia, vaikka silloin oli yksi kauppapäivä vähemmän kuin edellisvuonna.
Sen sijaan käyttötavaran kauppa saattaa pienentyä, Luoto pohtii.
Joulun kiivaimmat ostopäivät ovat lauantai, sunnuntai ja maanantai.
Ruuan myynti lisääntyy joulukuussa viidenneksen muihin kuukausiin verrattuna. Joulukaupan arvo on noin 250 miljoonaa euroa.
Suurmyymälöiden myynti kasvaa joulukuussa suhteessa enemmän kuin pienien.
Kinkkuja myydään jouluksi noin 7 miljoonaa kiloa, laatikoita noin 3 miljoonaa kiloa ja jouluglögiä noin 6 miljoonaa litraa. Luomutuotteiden osto lisääntyy.
Uusi vuosi on snack-tuotteiden sesonkia, sipsien, nakkien, perunasalaattien ja lihapullien myynti on 2–3-kertaistuu.
Koko vähittäiskaupan liikevaihto tammi–syyskuussa on ollut lievästi plussalla, mutta kun inflaatio otetaan huomioon, myyntiä on kertynyt 0,6 prosenttia viime vuotta vähemmän.
Ruokamyyntiä ovat kasvattaneet eniten pienet valintamyymälät.
Vaatteiden ja erityisesti jalkineiden myynti on vähentynyt.
Kaupan liiton joulukyselyn mukaan valtaosa kuluttajista aikoo kuluttaa jouluostoksiin yhtä paljon kuin viime vuonna. Hanakimmin hankintojaan aikovat lisätä verkkokauppoja käyttävät kuluttajat, nuoret naiset ja lapsiperheet.
Lähes 70 prosenttia kuluttajista pitää jouluhankintansa viime vuoden tasolla. Viimevuotista enemmän rahaa käyttää reilut 10 prosenttia kuluttajista ja lähes 20 prosenttia leikkaa joulukulutustaan.
Kaupan liiton mukaan kansantalouden kannalta on huolestuttavaa, että runsas 40 prosenttia verkko-ostoksia tekevistä aikoo ostaa ulkomaisista kaupoista.
Nordean marraskuisen kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät tänä vuonna jouluun yhteensä 550 euroa henkeä kohden, mikä on neljä prosenttia eli parikymppiä vähemmän kuin vuonna 2012.
Lahjoja ostetaan melkein saman verran kuin ennenkin, mutta muista kuluista karsitaan enemmän, yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen Nordeasta kertoo.
Maan eri osista itäsuomalaiset lisäävät eniten ruuan ja muun joulutavaran hankintaa. Siellä ostoksiin käytetään 249 euroa henkeä kohden.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
