Mimmin Maito jalostaa tilamaidosta jugurtteja
Ihan mukavaa mutta oikeaa työtä eikä pelkkä harrastus, Jaana Mäki sanoo. Hän annostelee ja pakkaa tuotteet itse. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoMUHOS (MT)
Jaana Mäki aloitti jugurttien tuotannon viime elokuussa pitkän suunnittelun ja perusteellisen valmistautumisen jälkeen.
”Yli 20 vuotta navettatöitä tehtyäni halusin tehdä välillä jotakin muuta.”
Parhaina viikkoina jugurttia lähtee kauppoihin 600 litraa, hiljaisina viikkoina alle 200 litraa.
Pienellä yrityksellä ei ole varaa markkinointiin, mutta tieto leviää suusta suuhun ja asiakkaalta toiselle.
”Koko ajan tulee uusia asiakkaita. Myyntimäärä on nousussa.”
Jaana Mäki valmisti jugurtteja aluksi tuttaville ja omaksi iloksi. Tuotteen maku sai kiitosta, ja ajatus laajemmasta valmistuksesta alkoi kypsyä.
Pohjaa yrittämiselle antoi sitten Hämeenlinnassa suoritettu jatkojalostajan ammattitutkinto.
Jugurtit menevät Oulun ja lähikuntien kauppoihin. Valikoimassa on nyt maustamaton jugurtti ja vaniljajugurtti. Jälkimmäiseen saadaan maku aidoista vaniljatangoista.
”Kokeilin kyllä vaniljasokeria, mutta en pitänyt mausta.”
Kehitteillä ovat myös luumu- ja kahvijugurtti.
Raaka-ainetta on omasta takaa yllin kyllin, sillä navetassa on ”noin 170 lypsävää”.
Maito otetaan elintarvikehuoneeseen suoraan lypsyasemalta. Lypsylämmin maito pastöroidaan ja sen jälkeen jäähdytetään samassa 500 litran kattilassa. Siinä maito saa myös kypsyä ennen pakkausta.
Annostelun ja pakkauksen Mäki hoitaa käsityönä. Vain purkkien sulkeminen tapahtuu koneellisesti.
”Haaveena on kyllä pakkauskone.”
Hapanmaitovalmisteena jugurtti säilyy hyvin, ja myyntiaikaa on kolmisen viikkoa pakkaamisesta.
Mäki jakelee jugurtit itse. Myös maistatukset kaupoissa hoitaa ”sama henkilö”.
”Työ on aikaa vievää mutta ei raskasta. Itse olen aina pitänyt käsillä tekemisestä, joten minulle tämä sopii.”
”Suosittelen muillekin”, Mäki sanoo.
Hankalinta oli alussa myyntityö. Oman tuotteen kehuminen kun ei käy suomalaiselta luonnostaan.
”Vähitellen sekin puoli alkoi sujua.”
”Aluksi meni hirveästi aikaa siihen, että löysin mitään pienmeijeriin liittyvää tarjontaa”, Jaana Mäki kertoo.
Lopulta löytyi Jukkola Systems, joka pystyi tarjoamaan valmiin laitteiston jugurttien valmistukseen.
Janne Jukkola sanoo tapausta tyypilliseksi.
”Meiltä kysytään laitteita ja neuvoja. Me tutkimme asiakkaan tarpeet ja annamme oman ehdotuksemme. Aika usein asiakas päätyy valmiiseen pakettiin, jolla tuotannon voi aloittaa.”
Maitoalan tuntemusta Jukkolalla on myös oman juustolan kautta. Lisäksi laitteita, pumppuja, venttiilejä ja kattiloita on toimitettu monenlaisiin maaseudun tuotantolaitoksiin.
Pienmeijerit ovat yrityksinä uusia, syntyneet vastauksina kysyntään.
Ajatus on myös valmistaa pienpanimoita. Niilläkin voi olla kysyntää maatalouden sivuelinkeinoina.
Jukkola Systems Oy on perustettu vuonna 2007. Se sijaitsee Lohtajalla, nykyisessä Kokkolassa.
”Ajatus on, että kaikki viisi Jukkolan veljestä tuovat yritykseen oman ammattitaitonsa ja osaamisensa”, Janne Jukkola sanoo. JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
