Stubb lykkäsi Pisara-päätöksen seuraavalle hallitukselle
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) lykkää päätöksen Pisararadasta seuraavalle hallitukselle. Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) yritti saada Helsingin keskustan ratahankkeesta rakentamispäätöstä vielä tämän hallituksen aikana. Tiistaina Rinne kuitenkin veti pois esityksensä.
Pisararadan pitäisi helpottaa ruuhkia Helsingin ratapihalla. Liikennevirasto on kuitenkin arvioinut hankkeen kannattamattomaksi Kuva: Markku VuorikariPääministeri Alexander Stubb (kok.) lykkää päätöksen Pisararadasta seuraavalle hallitukselle. Helsingin keskustaan suunnitellulle lähijunatunnelille haetaan EU-rahaa, mutta lopullinen päätös rakentamisesta jää seuraavalle hallitukselle.
"Pisara on koko Suomen kannalta tärkeä hanke. On tärkeää, että se etenee. Seuraavan hallituksen on varattava Pisaralle rahoitus omassa menokehyksessään ja sen pohjalta annettava eduskunnalle esitys siihen liittyvän valtuuden avaamisesta", Stubb sanoo.
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) yritti saada ratahankkeesta rakentamispäätöstä vielä tämän hallituksen aikana. Tiistaina Rinne kuitenkin veti pois esityksensä Pisararadan rahoittamisesta hallituksen raha-asiainvaliokunnan kokouksessa. Rinteen mukaan asiasta sovittiin yhdessä pääministeri Stubbin kanssa.
Kokoomus ja SDP ovat riidelleet hankkeesta avoimesti. Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) on vastustanut hanketta kannattamattomana, kun taas Rinne on ajanut sitä voimallisesti eteenpäin. Oppositiopuolue keskusta on alusta saakka vastustanut Pisararataa.
Miljardihankkeeseen oli tarkoitus myöntää aloitusrahaa 1–2 miljoonaa euroa. Rinteen mukaan hankkeen kohtalo on nyt epävarma.
Pisararata on ollut tarkoitus rakentaa Helsingin keskustan alle tunneliin niin, että paikallisjunat olisivat kiertäneet Pasilasta keskustan alta lenkin, jonka varrella olisi ollut kolme asemaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
