PÄIVÄN KYSYMYS Jokolinnut ovat muuttaneet?
Puinnit etenevät, koulut ovat alkaneet ja syksy tekee tuloaan.
Miten lintujen syysmuutto on edennyt, tiedottaja Jan Södersved Bird Life Suomesta?
Normaaliin tahtiin. Suurin osa hyönteissyöjälinnuista – esimerkiksi pääskyt, uunilinnut, kertut, kerttuset, siepot ja satakieli – on jo lähtenyt Suomesta, joskin myöhäisiä yksilöitä näkee vielä syyskuussa, yksittäisiä jopa lokakuussa.
Milloin viimeiset lajit lähtevät etelään?
Esimerkiksi eräät vesilinnut muuttavat jäätilanteen mukaan, jolloin muutto voi olla vasta tammikuussa.
Onko lintujen muuttoaikataulu tänä vuonna samanlainen kuin aiempina vuosina?
Jokseenkin. Sään aiheuttamat erot näkyvät yleensä loppusyksyn muutossa. Pitkäaikaismuutoksia toki on, moni laji muuttaa nykyään pois entistä aikaisemmin.
Kuinka pitkän matkan päähän linnut voivat muuttaa talveksi?
Pisimmän matkan tekee lapintiira, joka käy kiertämässä Etelämantereen talven aikana.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
