Eteläisin Suomi odottaavielä termistä talvea
”Tämä talvi on ollut tähän mennessä poikkeuksellisen lämmin. Suomen lounaisnurkalla ja eteläisimmällä kaistaleella terminen talvi ei ole vielä alkanut”, Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun meteorologi Asko Hutila sanoo.
Terminen talvi alkaa, kun lämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Turku–Helsinki-linjan eteläpuolella näin ei ole vielä käynyt.
”Suuressa osassa maan etelä- ja keskiosia terminen talvi alkoi marraskuun 23. ja 24. päivänä. Alle nollan lämpötilat olivat silloin jatkuneet sen verran pitkään, että talvi tulkittiin alkaneeksi.”
Ilmatieteen laitos katsoo termisen talven alkaneen, kun miinuskelejä on jatkunut kymmenisen vuorokautta. Se on riittävän pitkä jakso, jonka jälkeen vuodenaika voidaan tulkita vaihtuneeksi.
Vuonna 2006 terminen talvi tulkittiin Etelä-Suomessa alkaneeksi marraskuun alkupuolella. Sitten säät kuitenkin lämpenivät niin pysyvästi, että termisen talven alkamispäivä määriteltiin uudelleen.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun termisen talven alku peruttiin Suomessa. Tuolloin säät kylmenivät tammikuussa. Terminen talvi alkoi maan eteläosassa lopulta 11.1.2007”, Hutila kertoo.
Hänen mukaansa kuluva talvi alkaa vertautua talveen 2006–2007.
Ilmatieteen laitos saa lämpötilatiedot havaintoasemilta kautta maan.
”Havaintoasematietojen perusteella määritellään, milloin terminen talvi maan eri osissa alkaa.”
Ivalon korkeudella talven keskimääräinen pituus on 185 vuorokautta. Oulussa keskimääräinen talvi kestää 149 vuorokautta.
”Helsingin Kaisaniemessä keskimääräinen talvi kestää 105 vuorokautta, johon pituuteen tänä talvena alkaa olla mahdoton yltää”, Hutila sanoo.
Kaisaniemessä terminen talvi alkaa yleensä joulukuun 7. päivänä ja päättyy maaliskuun 22. päivänä.
”Eteläisimmän Suomen talvi on nyt jo kuukauden myöhässä. Jos terminen talvi päättyy normaaliaikaan, se jää huomattavasti tavanomaista lyhyemmäksi”, Hutila sanoo.
Lumi on yksi talven merkki. Tällä hetkellä lunta on pysyvästi Oulu–Joensuu-linjan pohjoispuolella.
ANTTI KANTOLA
Eteläisimmän Suomen talvi on jo kuukauden myöhässä. Jos terminen talvi päättyy normaaliaikaan, se jää
huomattavasti tavanomaista lyhyemmäksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
