YK:n yleiskokous vaatii välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan – Suomi äänesti tyhjää
Esimerkiksi Ranska äänesti lauselman puolesta, Suomi, Italia, Saksa ja Britannia pidättäytyivät äänestämästä ja Itävalta ja Yhdysvallat äänestivät sitä vastaan.
Päätöslauselmaa esitti Jordania lähes 50 maan tuella, ja siinä vaadittiin välitöntä ja kestävää humanitaarista taukoa taisteluihin. LEHTIKUVA/AFP.YK:n yleiskokous on päättänyt vaatia välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan. Päätöslauselma asiasta saavutettiin suurella enemmistöllä myöhään perjantaina Suomen aikaa.
Päätöslauselman puolesta äänesti 120 maata. Vastaan äänesti 14 maata, ja 45 jäsenvaltiota äänesti tyhjää. Päätöslauselma ei ole sitova.
Aikaisemmin perjantai-iltana Israelin asevoimien tiedottaja, amiraali Daniel Hagari kertoi Israelin laajentavan maaoperaatiota Gazassa. Viestintäyhteydet alueelle ovat olleet poikki, ja useat mediat ovat kertoneet Israelin iskeneen voimakkaasti Gazan pohjoisosiin perjantai-illan aikana.
Israelin YK-suurlähettiläs Gilad Erdan parjasi YK:ta päätöksen jälkeen kovin sanoin ja kutsui päivää häpeälliseksi. Hän vannoi Israelin käyttävän kaikkia saatavilla olevia keinoja äärijärjestö Hamasia vastaan.
Hamas puolestaan oli tyytyväinen yleiskokouksen linjaukseen ja vaati sen välitöntä toimeenpanoa polttoaineen ja humanitaarisen avun toimittamiseksi siviileille.
Päätöslauselmaa esitti Jordania lähes 50 maan tuella, ja siinä vaadittiin välitöntä ja kestävää humanitaarista taukoa taisteluihin.
Israel on pommittanut Gazaa jatkuvasti lokakuun 7. päivästä alkaen eli sen jälkeen kun Hamas iski Israeliin ja surmasi Israelin viranomaisten mukaan 1 400 ihmistä, enimmäkseen siviilejä, sekä otti pattivankeja.
Hamasin hallinnassa olevan Gazan terveysministeriö on kertonut yli 7 300 ihmisen kuolleen Israelin iskuissa Gazaan. Suurin osa Israelin Gazaan tekemissä iskuissa kuolleista on terveysministeriön mukaan siviilejä ja monet heistä lapsia.
Päätöslauselma keskittyi erityisesti saarretun Gazan karmivaan humanitaariseen tilanteeseen. Tekstissä vaaditaan muun muassa veden, ruoan, lääkintätarvikkeiden, polttoaineen ja sähkön toimittamista välittömästi sekä YK:n ja muiden humanitaaristen järjestöjen esteetöntä pääsyä alueelle.
Luonnoksessa tuomitaan kaikki palestiinalaisiin ja israelilaisiin siviileihin kohdistuva väkivalta, mutta Hamasia ei mainita.
Päätöslauselma osoitti jakolinjoja länsimaiden välillä. Esimerkiksi Ranska äänesti lauselman puolesta, Suomi, Italia, Saksa ja Britannia pidättäytyivät äänestämästä ja Itävalta ja Yhdysvallat äänestivät sitä vastaan.
Yhdysvaltain YK-lähettiläs Linda Thomas-Greenfield arvosteli sitä, ettei lauselmassa mainita lokakuun 7. päivän terrori-iskun tekijöitä eikä panttivankeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
