Lähetysseura auttaa Afrikan kuivuuskriisissä
Parhaillaan Namibiassa ja Angolassa on pahin kuivuus 30 vuoteen. Eteläisessä Angolassa sademäärät ovat jääneet viimeisen kahden vuoden aikana selvästi keskiarvoja pienemmiksi.
Namibiassa ja osissa Angolaa kuivuus on johtanut muun muassa lasten aliravitsemuksen yleistymiseen, karjakuolemiin, kotieläinten myyntiarvon laskuun sekä laajaan työttömyyteen maaseudulla. Tällä hetkellä ruokakriisi koskettaa lähes kahta miljoonaa angolalaista ja kriisin pelätään yhä pahenevan.
”Nyt kaikki laidunmaat ovat rutikuivia. Naudat syövät jopa kitkeriä puiden lehtiä, piikkipensaita, mitä tahansa eteen tulee. Jos eläin ei pääse enää jaloilleen, sen saa teurastaa. Eläimiä myös kuolee nälkään ja ne nyljetään ja liha otetaan käyttöön. Jo yhdenkin naudan menetys on iso rahallinen tappio”, kertoo Angolassa evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyössä toimiva Helena Soininen.
Lähetysseura lähettää 80 000 euroa Luterilaisen maailmanliiton katastrofityölle eteläiseen Angolaan. Varat käytetään pääosin ruokaan ja puhtaaseen veteen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
