Itsenäisyyspäivänä kiinni otetuista mielenosoittajista valtaosa on päässyt vapaaksi
Poliisi otti itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa kiinni 41 ihmistä.
Kiinni otettuja epäillään poliisin mukaan esimerkiksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, virkamiehen vastustamisesta sekä niskoittelusta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Poliisi on vapauttanut eilisillan ja viime yön aikana valtaosan itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa kiinni otetuista. Asiasta kertoo STT:lle Helsingin poliisilaitoksen johtokeskus.
Muutama ihminen on edelleen poliisin hallussa. Poliisista kerrotaan, että heidät vapautetaan todennäköisesti tänään aamu- ja iltapäivän aikana.
Poliisi otti itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa kiinni 41 ihmistä. Kiinni otettuja epäillään poliisin mukaan esimerkiksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, virkamiehen vastustamisesta sekä niskoittelusta.
Poliisi otti kiinni 40 mielenosoittajaa Töölöntorin tapahtumien yhteydessä. Poliisin mukaan osa mielenosoittajista vastusti poliisia väkivaltaisesti viime vuosista poiketen.
Lisäksi poliisi otti aamupäivällä yhden miehen kiinni keskustakirjasto Oodissa päivällä järjestetyssä tapahtumassa. Poliisin mukaan mies soitti häiritsevästi musiikkia kirjastossa sisällä eikä suostunut poistumaan paikalta.
Kolme mielenosoitusta
Helsingissä järjestettiin itsenäisyyspäivänä aiempien vuosien tapaan kolme isoa mielenosoitusta: rasistisen ja fasistisen sinimustan liikkeen (SML) Suomi herää -mielenosoitus, äärioikeistotaustainen ja kansallismielinen 612-soihtukulkue sekä Helsinki ilman natseja -vastamielenosoitus.
Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjät kommentoivat aiemmin tiedotteessa poliisin ottaneen kiinni kymmeniä rauhanomaisia mielenosoittajia perusteetta.
Poliisi määräsi kyseisen mielenosoituksen päättymään jo viideltä iltapäivällä. STT:n paikalla olleen toimittajan mukaan hieman viiden jälkeen useita vastamielenosoittajia oli maassa eikä väkijoukko hajaantunut poliisin käskyistä huolimatta.
Poliisi ei halunnut päästää vastamielenosoittajia aidatulle Töölöntorille, joka oli poliisin osoittama paikka 612-soihtukulkueelle. Poliisin mukaan osa Töölöntorin vastamielenosoittajista oli vastustanut poliisia.
Kylttejä sytytettiin tuleen
612-soihtukulkue päättyi perjantaina noin iltakahdeksalta. Myös Helsinki ilman natseja -mielenosoitus päättyi samoihin aikoihin, ja poliisi purki Töölöntorin eristyksen.
Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjien mukaan osa 612-soihtukulkueen osallistujista teki Töölöntorilla natsitervehdyksiä. Helsingin Sanomat on julkaissut kuvan, jossa pari kulkueen osallistujaa näyttää tekevän natsitervehdyksen.
Poliisin mukaan 612-kulkueen osallistujat sytyttivät tuleen Helsinki ilman natseja -mielenosoittajilta torille jääneitä kylttejä.
Sinimustan liikkeen (SML) Suomi herää -mielenosoitus marssi aiemmin perjantaina Rautatientorilta määränpäähänsä Eduskuntatalolle. SML ohjeisti mielenosoituksen osallistujia liittymään myöhemmin 612-kulkueeseen.
SML:n mielenosoituksessa kuultiin osallistujien puheenvuoroja. Ensimmäinen puhuja käsitteli muun muassa väestönvaihtoa ja sitä, että ulkomaalaiset pitäisi karkottaa Suomesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






