Toisin kuin moni saattaa luulla, nuuska ei ole vaaraton vaihtoehto tupakalle − ylihammaslääkäri kertoo, millaisia haittoja nuuskan käyttö aiheuttaa
Viime vuosina nuuskan käyttö on lisääntynyt, kun samaan aikaan tupakanpoltto on vähentynyt.
Viime vuosina nuuskan käyttö on lisääntynyt, kun samaan aikaan tupakanpoltto on vähentynyt. Kuva: Wikimedia commons, Kimmo Haimi, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaTampereen kaupungin ylihammaslääkäri ja Tampereen yliopiston suun terveydenhuollon professori Anna Maria Heikkinen kertoo, että nuuskan käyttö aiheuttaa monenlaisia haittoja tai vaaroja.
Ensinnäkin nuuskan käyttö aiheuttaa suussa limakalvomuutoksia, mitkä johtuvat siitä, että nuuskaa pidetään aina lähes samassa paikassa.
”Puhutaan tällaisesta norsunnahkamaisesta limakalvosta nuuskan käyttäjällä”, Heikkinen kertoo.
Usein ien myös vetäytyy nuuskan lähellä olevalta alueelta ja tulehtuu. Tästä johtuen hampaat ovat aiempaa alttiimpia reikiintymiselle, koska hampaan juuret paljastuvat.
Nuuskan käytön takia ientulehdus voi kehittyä piilossa ja paljastua vasta myöhemmin. Tämä johtuu siitä, että nikotiini supistaa verisuonia, joita on myös ikenissä.
”Ikenet eivät välttämättä vuoda samalla tavalla kuin silloin, jos ei käyttäisi nuuskaa”, Heikkinen kuvailee.
Piilossa kehittyvän ientulehduksen seurauksena voi olla se, että potilas ei osaa hakeutua hoitoon oikeaan aikaan.
Ientulehduksesta voi puolestaan seurata prodontiitti eli hampaiden kiinnityskudossairaus. Pitkälle edetessään parodontiitti voi irrottaa hampaan tai hampaita kokonaan.
Nuuskan käyttö voi johtaa syövän esiasteisiin eli leukoplakiaan.
Toki nuuskan käyttö aiheuttaa usein myös pahanhajuista hengitystä.
Nuuskalla on suunterveyden lisäksi vaikutusta myös yleisterveyteen. Se esimerkiksi nostaa verenpainetta ja altistaa kakkostyypin diabetekselle.
Viime vuosina nuuskan käyttö on lisääntynyt, kun samaan aikaan tupakanpoltto on vähentynyt. Toisaalta monet käyttävät sekä nuuskaa että tupakkaa. Ylihammaslääkärin mukaan muutos näkyy vastaanotoilla.
”On limakalvomuutoksia ja ienvetäymää sekä hoitamatonta ientulehdusta”, hän kuvailee.
Jotkut käyttävät myös sähkötupakkaa tai tupakatonta nuuskaa. Heikkinen muistuttaa, ettei niidenkään käyttö ole vaaratonta, sillä molemmat sisältävät usein paljon nikotiinia ja pitävät nikotiiniriippuvuutta yllä.
Nuuskan käyttö keskittyy noin parikymppisiin miehiin. Heikkisen mukaan tässä ikäryhmässä sen jäljet myös näkyvät eniten.
”Ammattikoulussa nuuskataan enemmän verrattuna lukiolaisiin”, Heikkinen muistuttaa.
Heikkinen ei suosittele korvaamaan tupakanpolttoa nuuskalla. Hän painottaa, ettei nuuska ole mikään kevyt ja hyvä vaihtoehto tupakalle.
”Siinä on omat haittansa. Nuuskan käyttö on hyvin koukuttavaa, ja siitä on vaikea päästä eroon.”
- Osaston luetuimmat







