Metsästävät naiset punovat verkkoa
Naismetsästäjien kasvava joukko lähtee verkottumaan valtakunnan rajojen yli. Asialla on Vaara-Karjalan Leader.
”Tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä metsästävien naisten verkostolla. Tätä kautta voimme saada hyvää vertaistukea käytännön toteutukseen. Voimme ottaa ja antaa oppia”, hankkeen puuhanainen Jaana Puhakka Ilomantsista sanoo.
Yhteistyön voimaa haetaan nimenomaan koulutuksen, kestävän metsästyksen sekä riistan- ja luonnonhoidon toteuttamiseen.
Puhakka kertoo, että vastaanotto muutamissa maissa on ollut innostunutta. Valmiutta yhteiseen toimintaan tuntuu löytyvän, kunhan sille luodaan hyvät puitteet.
”Tätä juuri ollaan tekemässä Woman The Hunter -hankkeessa”, Puhakka sanoo.
Hia Sjöblom
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
