Tillerson: Trump avoin Pariisin ilmastosopimukseen jäämiselle
Pariisin sopimus velvoittaa Yhdysvaltoja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 26–28 prosentilla vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä.
Yhdysvallat on avoin Pariisin ilmastosopimukseen jäämiselle, jos sopimusehtoja muutetaan, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson. Yhdysvaltain kanta ilmastosopimukseen on aiheuttanut hämmennystä. Kuva: LEHTIKUVA/AFPYhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin mukaan presidentti Donald Trump on avoin Pariisin ilmastosopimukseen jäämiselle. Tillersonin mukaan Yhdysvallat jäisi sopimukseen, mikäli sopimuksen ehtoja muutettaisiin Yhdysvalloille reilummiksi. Asiasta uutisoi muun muassa BBC ja Guardian.
Trumpin hallinnon kanta ilmastosopimukseen on aiheuttanut hämmennystä.
Tillerson kommentoi sopimukseen jäämistä pian sen jälkeen, kun Valkoinen talo kiisti väitteet siitä, että Trumpin hallinto olisi kääntänyt kelkkansa Pariisin ilmastosopimuksen suhteen ja pehmentänyt kantaansa. Ennen tätä Wall Street Journal oli uutisoinut Euroopan unionin virkamiehen kertoneen, että Trumpin hallinto oli ilmoittanut, ettei Yhdysvallat vetäytyisikään sopimuksesta.
Tillersonin lisäksi myös Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H. R. McMaster on ilmaissut, että Yhdysvallat on avoin sopimukseen jäämiselle.
Tillersonin ja McMasterin kommenttien on nähty tukevan tietoja siitä, että Yhdysvallat olisi lieventänyt kantaansa sopimuksen suhteen.
Trump ilmoitti kesäkuun alussa, että Yhdysvallat vetäytyy Pariisin ilmastosopimuksesta. Trumpin mukaan sopimus oli tähdätty Yhdysvaltain talouden kurjistamiseen. Samaan aikaan kilpailevia talouksia, kuten Kiinaa ja Intiaa, kohdeltiin hänen mukaansa suotuisammin. Trump myös sanoi, että Yhdysvallat aikoo neuvotella sopimuksen uudestaan.
Pariisin sopimus velvoittaa Yhdysvaltoja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 26–28 prosentilla vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt ovat Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurimmat. Tällä hetkellä ainoat YK-maat, jotka eivät ole sitoutuneet Pariisin ilmastosopimukseen, ovat Nicaragua ja Syyria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
