Perustuslakivaliokuntaa pyydetty tutkimaan Haaviston toimien laillisuutta – "Tämä ei ole poliittinen ajojahti"
Tutkintapyynnön takana on perussuomalaisten lisäksi kokoomuslaisia ja yksi kristillisten edustaja."On myös ulkoministerin etu, että epäilykset tutkitaan", perustelee Heikki Vestman.
Kymmenen kansanedustajaa on pyytänyt perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Haaviston toimien laillisuuden al-Hol-asiassa. Lehtikuva / Heikki SaukkomaaUlkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimista tulee ministerivastuuasia.
Kymmenen kansanedustajaa on jättänyt perustuslain mukaisen muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Haaviston toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden henkilöiden kotiuttamista koskevassa asiassa.
Edustajat pyytävät tutkinnan osana tarkastelemaan sitä, onko ulkoministeri Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä, edustajat kertovat tiedotteessa. Lisäksi edustajien mukaan on tutkittava, onko prosessi, jossa ulkoministeriö on asettanut uuden erityisedustajan hoitamaan al-Holin asiaa, ollut laillinen. Edustajat pyytävät lisäksi tutkimaan, onko ulkoministeriössä menetelty laillisesti, kun konsulipäällikkö on pyritty siirtämään uuteen tehtävään pois virastaan.
Muistutuksen ovat allekirjoittaneet kansanedustajat Mari Rantanen (ps.), Veijo Niemi (ps.), Jari Ronkainen (ps.), Jussi Wihonen (ps.), Tom Packalén (ps.), Heikki Vestman (kok.), Kalle Jokinen (kok.), Kari Tolvanen (kok.), Wille Rydman (kok.) ja Sari Tanus (kd.)
Perussuomalaisten Ronkainen sanoo STT:lle, että nyt tutkitaan nimenomaan juridinen puoli.
"Se poliittinen puoli oli ja meni. Se on selvä", perussuomalaisten Ronkainen sanoo STT:lle.
Ronkaisen mukaan he eivät ole saaneet vastauksia kaikkiin kysymyksiinsä muun muassa siitä, että onko virkamiesten kohtelussa tapahtunut jotain mahdollisesti lakia rikkovaa tai muutoin epäselvää.
"Nämä on hyvä selvittää. Se on sitten pevin (perustuslakivaliokunnan) asia katsoa se", Ronkainen sanoo.
Hän painottaa, että muistutuksen jättäneet kansanedustajat haluavat selvyyden siihen, onko tapahtunut juridisesi jotain väärää.
"Tämä ei ole poliittinen ajojahti. Tämä on nimenomaan myös ministerille selkänoja siihen, että nyt pöytä puhdistuu", Ronkainen sanoo.
Ronkaisen mukaan edustajia on jäänyt mietityttämään erityisesti virkamiesten kohtelu ulkoministeriössä.
"Siitä on tullut virkamiesten suulla erinäisiä näkemyksiä, ja ministeri ei ole vastannut niihin kertaakaan suoraan."
Ronkainen pohtii myös sitä, onko päätöksentekoprosessi mennyt ihan oikein iltakoulussa.
"Se on ikään kuin käyty sivukeskusteluna. Olisiko se pitänyt viedä ihan valtioneuvoston istuntoon", Ronkainen sanoo.
Kokoomuksen Vestman sanoo, että julkisuudessa olleiden tietojen ja erityisesti oikeusprofessorien antamien lausuntojen perustella on herännyt epäilys siitä, onko ulkoministeri toiminut laillisesti kaikissa prosessin vaiheissa.
Vestmankin haluaa korostaa, että kyseessä on nimenomaan juridinen prosessi, joka perustuu perustuslain säännöksiin.
"Se on siis pyyntö perustuslakivaliokunnalle tutkia tämä asia", hän selventää.
"Oikeusvaltiossa myös ministerien pitää noudattaa Suomen lakia. Ajattelen, että on myös ulkoministerin etu hänen oman oikeusturvansa kannalta, että ilmaan jääneet epäilykset perusteellisesti tutkitaan", Vestman sanoo STT:lle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
